Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta | Yhteisistä kokemuksista sisäistä lämpöä

Se on täällä taas, marraskuu. Loka, marras, joulu ja niin edelleen, yhtä pitkää marrasta. Tästä synkeästä aloituksesta voisi päätellä, että kärsin kaamosmasennuksesta. Vaan kun en kärsi, olen syntynyt pohjoisessa Suomessa ja elänyt lähes ympärivuorokautisen pimeyden keskellä elämäni 20 ensimmäistä vuotta.

Minulle pimenevä syksy on aina merkinnyt kaiken sen alkua, josta pidän. Opiskelut, harrastukset, kulttuuririennot... Kesän jälkeen on tuntunut helpottavalta, kun voi niin halutessaan siirtyä sisäpuuhiin ja uppoutua hyvällä omallatunnolla vaikkapa mieleisen kirjan ääreen.

Ainoa, mitä pitää pelätä on pelko itse

Mikä nyt on sitten vialla? Tämä kaamos, juuri tämä nimenomainen kaamos, joka nyt on alkamassa. Näen marraskuun edessäni todellisena pitkänä hautana, ja sellaiseksihan se on osassa Eurooppaa muuttunutkin. Joka puolelta satelee varoituksia ja ohjeita mitä saa ja mitä pitäisi tehdä, jotta sota saadaan loppumaan, energia riittämään ja hinnat pysymään kurissa. Osa niistä on aiheellisia, osa tuntuu pelon lietsomiselta.

”Ainoa, mitä pitää pelätä on pelko itse”, sanoi Franklin D. Roosevelt virkaanastujaispuheessaan vuonna 1933. Ja tämä on niin totta, edelleen. Pelko lamaannuttaa, pelko syö voimia, pelko tekee elämästä pimeää, kaamosta. Ja vaikka sitä ei voi nykyisessä maailmantilanteessa välttää, sille ei myöskään pidä antaa valtaa. Tuntemattoman sotilaan Rokan sanoin: ”Jos sie lähet juoksemaan, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka”.

Tällä hetkellä uutiset ovat lähes poikkeuksetta huonoja. Silti, kulttuurin puolelta on kuulunut hyvääkin. Eräs teatterinjohtaja totesi teatterinsa tekevän juuri nyt erityisen hyvää ohjelmistoa, jotta ihmiset saadaan pois koloistaan, yhdelle koolle. Sen todettiin jopa säästävän sähköä, kun ei olla jokainen oman kotikatsomomme ääressä.

Asiaa voi katsoa monelta kulmalta. Joku saattaa vaikka ajatella, ettei kulttuurilaitoksia tarvita lainkaan. Minä taas ajattelen, että yhteen kokoontuminen ja yhteiset kokemukset tuottavat sisäistä lämpöä. Se pitää myös rattaat pyörimässä ja kulttuurialan paljon koetellut toimijat leivässä. Ja se tärkein, ajatukset poissa yhdeltä ja samalta raiteelta – pelon ja lamaannuksen raiteelta.