Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta | Sähköistä tunnelmaa – ja säästä sähköä

Nyt kannattaisi rakastua! Monihan kertoo, että ”nähdessäni hänet, tunnelma välillämme sähköistyi välittömästi ja lämpenimme toisillemme illan edetessä yhä enemmän”. Tällä voisi saada vaikka 10 kilowattitunnin lämmönsäästön.

Toinen tapa on järjestää asunto-osakeyhtiön yhtiökokous. Jos sinne otetaan aiheiksi vaikkapa pihatalkoot, väärät parkkeeraamiset – tai oikeastaan mitä tahansa – niin usein tunnelma kuumenee sen verran paljon, että sillä energialla lämmittäisi yhtä kerrostaloa viikon verran.

Nyt, kun sähköä kehotetaan säästämään, voisi olla tarpeellista ryhtyä seuraamaan naapureiden sähkönkäyttöä. Siellä on taas Virtasilla ulkovalot päällä! Nyt ne sytytti jo jouluvalot, vaikka ollaan vasta marraskuussa!

Siellä on taas Virtasilla ulkovalot päällä!

Sähkökyttääjät voisivat viedä tätä vähän pidemmälle nappaamalla oman lämpömittarin mukaan naapurivierailulle. Kahvipöytäkeskustelua sähköistäisi kummasti, jos vieras ottaisi esiin mittarinsa ja sanoisi: ”Teillä näyttää olevan täällä sisällä 22 astetta lämmintä! Eikös sitä lämpöä pitänyt pienentää? Ja sanoitko sinä Esko, että kävitte eilen saunassakin?”

Facebookiin on tullut erilaisia sähkönsäästöön liittyviä ryhmiä. Siellä annetaan ihan hyviä neuvoja, mutta välillä nousevat hiukset pystyyn, kun ihmiset kertovat omista sähkönsäästötavoistaan. Joku lämmittää puukiuasta pari kertaa päivässä ja puhalluttaa jollain konstilla sieltä lämmöt taloon, josta lämmitykset on pantu pois päältä. Toinen nostaa seinille kesällä käytettäviä tuulettimia ja puhalluttaa niiden kautta lämpöä eri puolille taloa.

Moni kokeilu naurattaa ensin, mutta sitten hymy hyytyy, kun alkaa miettiä millaisia vaaranpaikkoja niistä voi syntyä esimerkiksi tulipalon muodossa tai mitä ne vaikuttavat pitkällä aikavälillä vaikkapa talon kuntoon.

Moni osaa jo toppuutella niitä, jotka aikovat laskea lämminvesivaraajansa lämpötilaa liian alhaiseksi tai jotka aikovat poistaa lattialämmityksen pesutiloista. Kaikkia Pelle Pelottomien virityksiä ja niiden vaarallisuuksia ei kuitenkaan voi pelkästään kirjoitusten perusteella hahmottaa.

Sähkön säästöä tarvitaan yhteiseksi hyväksi. Monille säästöjen etsiminen on myös pakollista taloudellisista syistä. Järki täytyy kuitenkin pitää mukana ja neuvoja kannattaa kysyä ennen kuin lähtee kehittelemään itse keksittyjä viritelmiään.