Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Mikä koskettaa – se kantaa

Entinen kansakoulunopettajani sanoi kerran meille lapsille, että tehkääpä joku sellainen hyvä teko, minkä muistatte läpi elämän. En muista, miten näitä hyvän teon kokemuksia luokassa jaettiin, mutta omani muistan.

Koulumatkani varrella asui mummeli, joka asioidessaan kylällä puhui itsekseen. Silloin se tuntui oudolta ja pelottavaltakin. Kerran koulumatkalla törmäsin taas kyseiseen höpöttävään mummeliin. Hänellä oli kaksi painavan näköistä kauppakassia käsissään. Muistin opettajan kehotuksen. Pysähdyin mummelin vierelle pyörälläni vähän jännittäen. Sanoin, että hän voisi laittaa ohjaustangoille kassinsa, ne ovat varmaan painavat. Voin kävellä hänen kanssaan. Kuinka ollakaan mummeli antoi kassinsa ja niin me kävelimme ripi rinnan, hiljaisina. Kotinsa portilla mummeli sai kassinsa ja sanoi minulle, KIITOS! Taas alkoi höpötys.

Mitä tästä opin? Aikuinen minä sanoisi lapsi-minälle, että se oli rohkea ja hieno teko. Avun tarjoaminen vanhukselle on useimmiten mitä kiitollisin tehtävä. Opettajat, pistetään tämä hyvä kiertämään!

Samainen opettaja sai meidät lapset myös pitämään numeroista. Kilpailimme kertomataulun osaamisesta ja kaikki voitimme. Laskutaito kantoi, toimin nykyään mm. rahastonhoitajana ja toiminnantarkastajana eri yhdistyksissä.

Opiskeluajasta muistan runon, jonka lausuin ääneen isossa yliopiston luentosalissa satapäisen opiskelijajoukon tenttitilaisuudessa. Nousin seisomaan ja sanoin: ”Hei kamut, nostakaa kädet yhteen rinnan korkeudelle ja toistakaa minun perässä: Minusta on mukava olla täällä, tiedän että osaan.” Voi mikä hymy ja riemu tuntui laskeutuvan saliin. Tätä kehotusta jatkoin myöhemmin omien opiskelijoitteni tenttitilaisuuksissa, aivan samoilla tuloksilla, hymyä ja huokauksia. Uskon kyseisen teon vahvistaneen osallistujien itseluottamusta.

Haluan vielä jakaa teille hyvät lukijat yhden muiston. Osallistuin joitakin vuosia sitten ystävieni kanssa erään yhdistyksen juhlaan. Siellä esiintyi mielen kuntoutujien kuoro, joka esitti kaksi laulua, ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen” ja ”Mistä tunnet sä ystävän”. Istuimme kahvipöydässä ventovieraiden kanssa. Kun ensimmäinen laulu alkoi soida, vastapäinen rouva painoi päänsä alas ja nosti kätensä pöydälle. Hänen leukansa alkoi vapista ja kyyneleet nousivat silmäkulmiin. Tartuin häntä kädestä, jolloin hän painoi toisen kätensä oman käteni päälle. Näin me kädet toistemme käsissä kuuntelimme laulua. Kun kuoro lopetti laulun, rouva kohotti päätään, katsoi minua ja sanoi, KIITOS! Sanaton yhteys tuki.

Kaikilla meillä on kokemuksia teoista, joihin ryhdymme joko harkitsematta tai lyhyen tuumauksen jälkeen. Useimmiten ne tuottavat hyvää mieltä niin lähimmäiselle kuin myös itselle. Ajassamme on asioita, joista välittäminen edellyttää heittäytymistä tuntemattomaan. Väitän, että se kannattaa, sillä se koskettaa ja kantaa.

Kirjoittaja on perhe- ja paripsykoterapeutti, KT, rotary

SRK-vaaliehdokas, Keskusta