Yksi vuoden kohokohdista, Helsingin kirjamessut, on nyt taputeltu. Tällä kertaa vietin kaksi päivää messupaikalla, yhden messuturistina ja yhden ystävän antikvariaatin tiskin takana. Hienoja päiviä molemmat.
Turistipäivälle laadin ennakkoon ohjelman, jota onnistuin melko hyvin noudattamaankin. Kirjamessuohjelmani on aina koostunut pienistä herkuista ja hetkistä, suuret nimet, kuten elämänkertansa julkaisseet muusikot, eivät vetoa minuun. Ei niin etten kunnioittaisi heitä ja heidän teoksiaan, en vain eivät kiinnosta minua.
Suuret nimet eivät vain vetoa minuun.
Mistä messuohjelmani sitten tänä vuonna koostui? Päällimmäisenä mielessäni on kirjailija Riitta Jalosen haastattelu, jossa hän kertoi muun muassa tuotantonsa on synnystä. Jalonen on julkaissut vuodesta 1990 lähtien yli kaksikymmentä aikuisten- ja lastenkirjaa, tuoreimpana tämänvuotinen Omat kuvat, joka kirjailijan mukaan jää hänen viimeisekseen. Vaikka en ole lukenut ainuttakaan Riitta Jalosen kirjaa, hän on kirjailijana kiinnostanut minua pitkään. Messuhaastattelu antoi pontta tarttua Jalosen tuotantoon, ja mielestäni lukuvinkkien saaminen onkin lukevalle ihmiselle tärkeä messuanti.
Viimeisen vuoden aikana olen innostunut äänikirjoista, koska ne mahdollistavat tutustumisen kuunneltavaksi sopiviin teoksiin tilanteissa, joissa perinteisen kirjan lukeminen ei onnistu. Ne saavat myös monet tilanteet, vaikkapa yksinäiset automatkat, polttopuiden hissaamisen ja ikkunanpesun tuntumaan mukavammilta, puhumattakaan villasukan kantapään opettelusta. Siksi pidin ohjelmanumerosta, jossa äänikirjoista tutut äänet saivat kasvot, kun Krista Putkonen-Örn ja Jukka Pitkänen esittäytyivät messuvieraille.
Koskaan aikataulut eivät ainakaan minun kohdallani mene ihan putkeen. Tällä kertaa löysin itseni kuuntelemasta Karmakooma-romaanin kirjoittajan Johannes Ekholmin haastattelua, aivan uusi ja kiinnostava tuttavuus. Aina ei myöskään käy niin, että kaikki se mitä on ajatellut kiinnostavaksi olisi kiinnostavaa. Tällainen huti osui tähänkin vuoteen.
Entäpä ohjelmisto, joka oli pakko jättää väliin kun kaikkea ei vain voi. Mieltäni kaihertaa vieläkin se, Venäjän sotaa Ukrainassa käsitellyt ihailemani Sofi Oksasen haastattelu jäi väliin.