Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Tuoko sote lisää tyhjiä tiloja terveyskeskuksiin?

Nimimerkki ”Epätoivoinen” kirjoitti osuvan tekstin kysyäkseen, miksi pitää mennä pihalle soittamaan terveyskeskukseen, kun asiansa voisi paremmin hoitaa sisällä ilman puhelintakin tai sitten puhelimen välityksellä.

Meitä on varmaan tuhansia, jotka ihmettelemme valtavan suuria sosiaali- ja terveyskeskuksiamme, joihin ei kuitenkaan pääse lääkäriin tai edes varaamaan aikaa lääkärille. Olen itsekin ollut muutaman kerran vastaavassa tilanteessa enkä vieläkään ole päässyt lääkärille enkä edes verikokeisiin. Pitäisi ensin soittaa terveyskeskukseen.

Kävin jokin aika sitten myös kunnantoimistossa hoitamassa tonttiasiaa. Kuljin ensin puolisen kilometriä tyhjiä käytäviä pitkin ennenkuin löysin asianomaisen virkailijan. Mietin, että mihin me tarvitsemme puoli kilometriä tyhjiä käytäviä kunnan toimistossa. Eikö ole onnistuttu palkkaamaan riittävästi virkailijoita, jotta tyhjät tilat saataisiin käyttöön?

Sosiaali- ja terveyskeskukseen pitäisi varmaan myös palkata lisää virkailijoita tyhjiin tiloihin. Voisihan asian ratkaista myös siten, että eteiseen asennettaisiin puhelimia, josta virkailijalle voisi soittaa. Eihän virkailija näkisi, tuleeko puhelu ulkoa vaiko eteisen puhelimesta.

Onko niin, että SOTE ei ole vielä toteutunut vaan se tuo ensi vuonna lisää tyhjiä tiloja sosiaali- ja terveyskeskuksiin?

Kiitokset joka tapauksessa nimimerkille ”Epätoivoinen”.