Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue kahden johtajan loukussa

Hallintosääntönsä mukaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ylin päättävä elin on sen 69-jäseninen valtuusto.

Valtuusto kokoontui viimeksi lokakuussa, jolloin valittiin hyvinvointijohtaja.

Valintakokouksessa erityisesti hallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu (kok.) ja hallituksen jäsenet Sirkka Rousu (sd.) ja Irma Pahlman (sd.) hehkuttivat ja ylistivät Pirjo Laitinen-Parkkosta ylivoimaiseksi hakijaksi. Valtuusto kuitenkin valitsi hyvinvointijohtajaksi Mikko Komulaisen.

Hallituksen kellokkaat kärsivät arvovaltatappion, jota he eivät ole pystyneet nielemään.

Rousu laati valinnasta hallinto-oikeuteen oman valituksen ja toisen, lähes identtisen valituksen, toimitti hallinto-oikeuteen Irma Pahlmanin puoliso Harri Tohmo.

Tohmon laatiman valituksen liitteenä oli salaiseksi julistettu henkilöarviointi, jonka piti olla vain valintaryhmän käytössä.

Mutta ei Perttukaan jäänyt toimettomaksi, sillä hän alkoi välittömästi junailemaan Laitinen-Parkkoselle uutta johtajan virkaa.

Eikä mitä tahansa pilipalijohtajan virkaa, vaan yhdistettyä johtajaylilääkärin sekä tutkimus- ja kehittämisjohtajan virkaa.

Tämä virka olisi hierarkiassa tasavertaisena hyvinvointijohtajan rinnalla ja sen haltija toimisi myös esittelijänä tulevaisuuslautakunnassa ja sen jaostossa. Meille tulisi siis kahden pääjohtajan systeemi?

Jotta tällä kertaa asia etenisi varmasti Laitinen-Parkkosen tukijoiden suunnitelmien mukaan, viran perustamista ei vietäisi lainkaan valtuuston vahvistettavaksi.

Miten ihmeessä tämän huippuviran perustaminen olisi vain hallituksen päätäntävallassa, vaikka valtuustossa päätetään ”alempiarvoistenkin” johtajien valinnasta?

Tulevana torstaina valtuusto päättää mm. uusista toimialajohtajista.

Olen täysin samaa mieltä kuin hyvinvointivaltuuston varapuheenjohtaja Tuija Reinikainen (Tupu), että kyseessä on niin merkittävä uusi virka, että se pitäisi ehdottomasti tuoda valtuuston päätettäväksi (K-U 23.11.). Jos hallitus kuitenkin pystyy jollain verukkeella vahvistamaan Laitinen-Parkkosen johtavan lääkärin ja tutkimus- ja kehittämisjohtajan viran, silloin lienee sekä Rousun että Pahlmanin puolison helppokin vetää valituksensa pois hallinto-oikeudesta.

Silloin he ovat nimittäin ilman valitustakin päässeet yleviin tavoitteisiinsa eli ”rehabilisoida” Laitinen-Parkkosen johtajakompetenssi.

FM, kaupungin- ja aluevaltuutettu (sd.)

Järvenpää