Vuodenvaihde on erityistä aikaa. Itselleni sellaista on etenkin uudenvuodenaatto, aika ennen iltaa ja h-hetken läheisyyttä. Tuokio, jolloin kaikki on avoimena edessä – kiiltävänä ja kimaltavana. Jolloin kaikki on mahdollista.
Nyt kun vuoden vaihtumisesta on kulunut viikko, elämä tuntuu taas varsin arkiselta. Kohottava tunnelma on tiessään. Kiitänkin itseäni siitä, että en rakettien räiskeessä ja skumppalasien kilistessä tullut sen kummemmin luvanneeksi mitään. Eipä tarvitse katua, eikä tuntea syyllisyyttä toteutumatta jäävistä lupauksista.
En myöskään ennustanut tulevaa. Sen jälkeen, kun perinteiset uudenvuodentinat pistettiin lyijypitoisuutensa vuoksi pannaan, en ole tinakauhaan tarttunut. Voisihan sitä lähteä tutkimaan ennustushevosenkenkien tinapitoisuutta tai paiskoa mehiläisvahaa ja sokeria vesiämpäriin, mutta olen antanut sen kaiken olla.
Toiveita minulla silti on, laidasta laitaan. Muulloinkin kuin uutenavuotena, mutta silloin erityisesti. Uskon, että toiveet ovat itselle ja muille asetettuja uhkavaatimuksia parempi keino saavuttaa haluamansa. Sitä ikään kuin ryhtyy huomaamattaan edistämään toiveiden toteutumista. Samalla onnistuu ehkä vaikuttamaan siihen, että ympäröivä maailmakin muuttuu hitusen paremmaksi, ainakin omissa silmissä.
Päällimmäinen toiveeni on varsin naiivi ja ennalta arvattava: rauha. Rauha Eurooppaan ja rauha maailmaan. Kakkosena tulee toive lauhasta lopputalvesta ja siitä, että meille kaikille riittäisi lämpöä ja turvaa. Etenkin sodan keskellä eläville, joiden elinoloja ei voi edes verrata meidän oloihimme, kenenkään vaikeuksia väheksymättä.
Lopuksi päästän toiveeni laukalle. Toivon talven päättymistä, kesäauringon kosketusta iholla, sitä, että osaisin kohdella kanssaihmisiäni edes hitusen paremmin, niin että meillä kaikilla olisi hitusen parempi olla. Että oppisin hillitsemään itseni paremmin, pääsisin lähemmäksi korona-aikaa edeltänyttä fyysistä kuntoa, että saisin uuden pölynimurin ja tilavamman keittiön ja onnistuisin lyhentämään edes hiukan tekemättömien ja keskeneräisten asioiden listaa.
Tätä kaikkea toivon, ja montaa muutakin asiaa. Mutta mitään en lupaa.