Monikohan tuli vuosi sitten ajatelleeksi, että kuntamme osalta jouduttaisiin puhumaan jopa vaarasta joutua kriisikunnan asemaan. Harvassa olivat nekin, jotka ymmärsivät paisuvan valtionvelan korkojen nousevan niin moneen miljardiin, että rahat eivät enää riitä edes nykyisen palvelutason ylläpitämiseen.
Reaalimaailmassa ilmaista rahaa ei ole koskaan ollut. Osa lainanotosta on olosuhteiden pakottamaa, korona, turvallisuus ja niin edelleen, mutta käsittämätön määrä on silkkaa järjettömyyttä.
Maineikas ekonomisti Milton Friedman kuvaili aikanaan erilaisia tapoja käyttää rahaa. Kaikkein viheliäisin tapa on se, kun joku saa vallan käyttää muiden rahoja haluamallaan tavalla. Raha ei tällöin löydä kohdettaan yleisen edun mukaisesti vaan sen perusteella, miten päättäjät pyrkivät maksimoimaan kannatuksensa. Seurauksena on – niin kuin historia lahjomattomasti kertoo – että yleinen etu jää päättäjien edun rinnalla toiseksi. Nythän me kasaamme velkataakkaa jo lastemmekin maksettavaksi.
Kansalaisten näkemykset tulisi nähdä todellisena voimavarana.
Nuuka-ohjelmaa päivittämään asetettu laaja-alainen poliittinen ohjausryhmä on vakavimman mahdollisen ongelman edessä. Kunnan terve talous ja sitä kautta kuntalaisten hyvinvointi ei ole millään kriteerillä mitaten itsestäänselvyyksiä nykyisissä oloissa.
Onneksi kansalaisten enemmistö näyttää äskeisten kyselyjen mukaan ymmärtäneen tilanteen. Valtaosa katsoo, että haihattelun on nyt kerta kaikkiaan loputtava.
Kansalaisten näkemykset tulisikin nyt nähdä todellisena voimavarana. Sekä teoreettisesti että kokemuksen kautta on opittu rakentamaan monia yhteisen ongelmanratkaisun muotoja kuntalaisten ja päättäjien välillä. Kuntaliitossakin tehdään arvokasta työtä kuntalaisten suoran osallistumisen kehittämiseksi.
Nyt jos koskaan on aika hyödyntää tätä tietä. Vaikeatkin taloudelliset ratkaisut ovat toteutettavissa, kun ihmiset kokevat, että he itse ovat olleet niitä rakentamassa. Sitä paitsi toimenpiteiden vaikutuksia ymmärtävät parhaiten ne, joita nämä toimenpiteet koskevat.
Tärkeintä talouskriisin selättämisessä on, että kansalaiset kokevat tulevansa aidosti kuulluksi.
Perinteiset kyselylomakkeet tai informaatiotilaisuudet eivät ole aitoa kuulemista. Mutta mikäänhän ei estäisi hyödyntämästä vaikkapa senkaltaista yhteistyötä, jota jo nyt tehdään lakisääteisissä vaikuttamistoimielimissä.
Kirjoittaja on nurmijärveläinen vapaa kirjoittaja.