Nurmijärven Uutisten vaalikone on auennut äänestäjille tiistaina 21. helmikuuta.
Vaalikone Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaille on tehty yhteistyössä muiden Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien ja Punamusta-konsernin kanssa.
Vaalikoneessa on 25 väittämätyyppistä kysymystä, joista 15 on yleisempiä ja 10 Uudenmaan vaalipiirin omaa. Vaalikoneessa käydään läpi kannat tulevan vaalikauden Uudenmaan kannalta merkittävimpiin asioihin, tärkeimpiin poliittisiin kysymyksiin ja merkittävimpiin arvovalintoihin.
Nurmijärven Uutiset tekee vaalikonevastauksien perusteella juttuja aina vaaleihin saakka.
Ehdokkaille linkki vaalikoneen täyttöön on lähetetty puolueelta.
Vaalikoneet vaikuttavat käyttäjien äänestyspäätöksiin.
Vaalikoneeseen osallistumiseen ehdokas tarvitsee toimivan sähköpostiosoitteen. Palveluun kirjaudutaan tekemällä vahva tunnistautuminen pankkitunnuksilla.
Ehdokkailla on ollut aikaa täyttää vastauksensa vaalikoneeseen avaamispäivään saakka.
Eduskuntavaalit käydään runsaan kuukauden päästä. Ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 22. maaliskuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä äänestysprosentti oli 73,3.
Lähialueen kunnista ahkerimmin uurnille lähdettiin edelliseduskuntavaaleissa Tuusulassa (74,6) ja Nurmijärvellä (73,1). Keravalla äänestysprosentti oli 72,5, Järvenpäässä 72,1, Vihdissä 72,1, Vantaalla 70,4 ja Hyvinkäällä 69,2.
Vielä voi vain arvailla, kuinka moni tänä keväänä lähtee vaaliuurnille. Vielä toistaiseksi vaalikampanjat ovat käyneet hieman vaisuina.
Vaalikoneemme tarkoituksena on auttaa oikean äänestyskohteen löytämisessä ja tehdä äänestämispäätöksestä helpompi.
Kuten valtio-opin väitöskirjatutkija Veikko Isotalo Helsingin yliopistosta toteaa (tämän lehden sivulla 8), vaalikoneet vaikuttavat käyttäjien äänestyspäätöksiin ja lisäävät heidän äänestysaktiivisuuttaan. Ne myös parantavat käyttäjien tietämystä politiikasta sekä puolueiden ja ehdokkaiden arvoista ja asenteista.
Kannattaa siis käydä kokeilemassa vaalikonetta!