Edessä talviloma, muutaman päivän matka pohjoiseen ystäviä tapaamaan ja lapsuudesta tuttuja maisemia ja paikkoja katsastamaan. Sitten vielä puolen viikkoa aikaa sekalaiseen puuhasteluun kotikulmilla.
Että mitäkö odotan matkalta? Totta kai sitä ystävien tapaamista ja tiedossa olevaa mukavaa ohjelmaa ja yhdessäoloa. Mutta ennen kaikkea odotan itse matkaa, sitä kun istahdan junan ikkunapaikalle, eikä minun tarvitse tehdä mitään sen eteen, että maisemat ja ihmiset ympärilläni vaihtuvat. Sitä, että voin ympärilleni ja ulos katselemisen lomassa lukea tai kuunnella mieleni mukaan kirjaa tai ottaa torkut. Ehkä keskustella jonkun kanssa, jos sellainen ihminen kohdalle osuu.
Odotan ajattomuuden tuntua. Sitä, että noina seitsemänä tuntina, paluumatka mukaan luettuna neljänätoista, en voi tehdä mitään yleisesti tärkeänä pidettyä ja suurta aktiivisuutta vaativaa.
Odotan ajattomuuden tuntua.
Olen aina pitänyt matkustamisesta, etenkin matkalla olemisen tunteesta. Korona vei meiltä tämän mahdollisuuden pitkäksi aikaa, tai ainakin matkaan lähteminen tuntui hankalammalta ja vähän epäeettiseltäkin, lähteä nyt viemään ja tuomaan pöpöjä kolkasta toiseen.
Ainakin minulle korona merkitsi myös tarpeeseen tullutta arjen hidastumista. Harrastusten, opiskelujen ja erilaisten sosiaalisten menojen viidakko karsiutui.
Niin varmasti monelle muullekin, siitä päätellen missä määrin hyggeily, torkkuhuovat ja elämäntapamuutokset maalle tai Lappiin muuttoineen valtasivat alaa lifestyle-julkaisuissa ja -ohjelmissa. Tämä vaihe tuntuu nyt olevan useimpien kohdalta ohi. Työelämään se jätti varmasti jälkensä hybridimallin ja läsnäkokousten vähenemisen muodossa, hyvässä ja pahassa.
Kun rankimmat koronarajoitukset purettiin tuntui siltä, ettei ollut voimaa eikä kykyä palata entiseen aktiiviseen elämään. Se jopa vaivasi ja hirvittikin. Laulun sanoin – tässäkö se oli...No, nyt tuosta vaiheesta on jäljellä vain muisto ja ehkä joitakin rauhallisemman arjen käytänteitä.
Nyt löydän itseni haaveilemasta junamatkasta, jonka aikana ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että ei tee mitään erityistä. Mutta jossakin takaraivossa ja käytännössäkin täytän jo kalenteria loppuloman osalta. Ympyrä on siis sulkeutunut.