Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta Ei unohdeta sotiemme sankareita

Perjantaina Nurmijärvellä laskettiin haudan lepoon Vilhelm Onni Haikala, joka kaatui jatkosodan loppupuolella. Haikala menehtyi kranaatin iskusta lentäneisiin sirpaleisiin ja hänen ruumiinsa jäi 77 vuodeksi Teikarsaareen, kunnes se vuonna 2021 löytyi. Sankarihautaan hän pääsi vihdoin 17. maaliskuuta kunniallisin menoin. Talvi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan seurauksena sankarihaudoissa lepää kymmeniätuhansia suomalaisia sotilaita.

Talvisodan päättymisen muistopäivää vietettiin maanantaina 13. maaliskuuta. Talvisota kesti 105 päivää. Tänä vuonna sodan päättymisestä tuli 83 vuotta.

Hän söi lunta nälkäänsä ja oli varma, ettei kaveri enää palaa.

Talvisota sisältää valtavan määrän henkilökohtaisia sankari- ja surukertomuksia. Niistä muotoutui koko kansamme yhteisöllisyyden tunne, joka on kantanut tähän päivän saakka. Sotasukupolven arvot ja teot talvisodassa ovat meille suomalaisille syvällisen merkittäviä. Sitä viestiä pitää toistaa, jotta tarinamme jatkuu, kirjoitetaan Sotaveteraanien sivuilla.

Nuoresta iästäni huolimatta myös omat isovanhempani joutuivat kokemaan sodan. Pappa oli vain 17-vuotias jatkosodan alkaessa ja hän lähti Kannakselle sotimaan. Jatkosota päättyi, mutta rauhanneuvotteluiden ehtona oli ajaa saksalaiset pois. Tästä alkoi heti jatkosodan perään Lapin sota, jonne myös papan tie vei. Enontekijöillä hän haavoittui kranaatin iskusta, niin ettei voinut kävellä. Poiskaan ei päässyt ilman apua, jota papan kaveri lähti hakemaan. Pappa jäi haavoittuneena odottamaan. Hän söi lunta nälkäänsä oli jo varma, ettei kaveri enää palaa, kunnes parin päivän päästä palasi ja pappa vietiin Oulun sotilassairaalaan.

Vaari lähti niin ikään 17-vuotiaana jatkosotaan. Sota oli hänelle niin traumaattinen kokemus, ettei hän pystynyt kymmenien vuosien jälkeenkään puhumaan siitä yhtään mitään. Hän ei kertonut edes sitä, mihin päin hän lähti sotimaan. Myöskin papan oli aina vaikea puhua sodasta, joten meille jäi vain pieni tiedonmurunen jäljelle.

Itseäni harmittaa, etteivät isovanhempani puhuneet enempää sodasta. Onneksi on myös heitä, jotka puhuivat edes vähän. 125 397 henkilöä on tällä hetkellä lisätty Sotapolku.fi -verkkopalveluun, jossa voi etsiä tai lisätä sukulaisen tietoja ja vaiheita sotien aikaan. Tuo määrä on kuitenkin vain vajaa 18 prosenttia sodan kokeneiden määrästä. Kuten sotaveteraanit kirjoittivat: viestiä pitää toistaa, jotta tarina jatkuu.