Kevät on monille aikaa, jolloin kaapit ja laatikot käydään erityisen tarkasti läpi kevätsiivouksen yhteydessä. Kerran vuoteen onkin hyvä muistuttaa itseään, mitä missäkin jemmassa on ja onko niille ollut viimeisen vuoden aikana mitään käyttöä.
Pidän minimalismista, en kuitenkaan liiallisesta. Tavaranpaljous on punainen vaate, jota en siedä juuri ollenkaan. Keväisin, kun aurinko alkaa vihdoin paistaa korkeammalta ja lämpimämmin ja kun se säteillään paljastaa kaiken lian ja roskan sekä muistuttaa ikkunoiden pesusta, rätti ja luuttu tarraavat kuin itsestään käteen kiinni. Siivous ulottuu tällöin myös niihin nurkkiin, joihin katsomista yrittää normaalisti välttää. Kodin joka nurkka on silti hyvä käydä vuosittain läpi, sillä silloin pääsee helposti eroon kaikesta turhasta ja saa näin tilaa ja järjestystä mahdollisen sekasorron keskelle.
Siistissä ja järjestyksessä olevassa kodissa mieli lepää.
Konmaritus oli itselleni vieras käsite sen tullessa ilmiöksi. Myöhemmin huomasin, että olen tietämättäni käyttänyt tätä metodia jo pitkään. En tosin niin ammattimaisesti kuin varsinainen konmaritus kuuluisi tehdä. Tällä hetkellä kevätsiivous ei ole ainoa syy konmarituksen ajankohtaisuudelle. Olemme puolisoni kanssa muuttopuuhissa, mikä onkin vallan mainio hetki käydä joka ikinen pienenpienikin tavara läpi. Tunnen aina harvinaisen suurta mielihyvää tavaran poisheittämisestä. Kaikkia poisheitettäviä ei toki lyödä roskiin, vaan mahdollisuuksien mukaan myydään eteenpäin.
Marie Kondo on kirjoittanut kodin organisoinnista neljä kirjaa, jotka on käännetty yli 40 eri kielelle ja joita on myyty maailmalla miljoonia kappaleita. Suomessa vuoden 2016 myydyin kirja oli Kondon “Siivouksen elämänmullistava taika”
Hän neuvoo tarkkaan sen, mitä konmaritus on ja miten sitä kannattaa lähteä tekemään. Pähkinänkuoressa se tarkoittaa sitä, että koko kodin tavarat käydään kerralla huolellisesti läpi ja jokaisen tavaran kohdalla pysähdytään miettimään tarvitaanko tavaraa oikeasti. Jokaisen asian kohdalla täytyy kysyä itseltään kysymys “Tuottaako tavara minulle iloa?”. Jos vastaus on kyllä, tavara säilytetään, mutta jos vastaus on ei, niin siitä luovutaan.
Siistissä ja järjestyksessä olevassa kodissa mieli lepää. Niin kuin minulle on aina opetettu: paikka kaikelle ja kaikki paikalleen, niin koti pysyy siistinä. Jos et ole vielä kokeillut, niin nyt kaapit ja laatikot auki. Myös se unohdettu nurkkaus.