Nurmijärven Yhteiskoulun (NYK) ja lukion rakentamiseen liittyvä asemakaavamuutos on parhaillaan nähtävillä. Koulun tontille sijoittuu noin 900 opiskelijaa ja 100 opettajaa. Suunnitelmissa on ollut myös siirtää yläkouluun tulevaisuudessa kuudesluokkalaisia.
Kaavassa jo ennestään ahtaasta tontista ollaan lohkomassa kaksi rakennusperintökohdetta myyntiin ja korvaamassa nykyisiä koulurakennuksia isolla liikuntasalilla ja uuden Nurmijärven lukion tiloilla.
Tontti on niin ahdas, että oppilaiden käyttöön ei pystytä rakentamaan asianmukaista välituntipihaa. Rakennusten katoille on ilmeisesti mahdollista rakentaa ulko-oleskelutiloja. Yhteiskunnassa kuitenkin ollaan huolissaan koululaisten ja opiskelijoiden liikkumattomuudesta ja hyvinvoinnista. Pelialueet ja -välineet houkuttelisivat liikkumaan sekä päivisin että iltaisin ja viikonloppuisin. Koulujen ja päiväkotien pihat ovat tarkoitettu toiminta-ajan ulkopuolella kuntalaisten lähiliikuntapaikoiksi. Tämä ei NYK:n tontilla voisi toteutua, koska suurin osa siitä toimii pysäköintialueena, joka seisoo illat ja viikonloput autiona. Asemakaavassa osoitettu pysäköintikapasiteetti on todennäköisesti edelleen riittämätön kasvavan lukion tarpeisiin. Helpotusta ahtauteen voisi tuoda nykyisen tontin laajentaminen maanhankinnalla mikäli tähän löytyy poliittista tahtoa.
Edellinen kunnanvaltuusto päätti viimeisessä kokouksessaan kesäkuussa 2021, että uusi yhdistetty lukio sijoitetaan tälle NYK:n ahtaalle tontille. Valmistelu- ja esittelyvastuussa olleet toimialajohtajat, henkilöstö, lukiolaiset, nuorisovaltuusto, ja osa päättäjistämme olivat esittäneet hankesuunnitelman mukaan lukion sijoittamista Krannilan liikuntapuistoon. Näin NYK:in tontilla olisi ollut riittävästi tilaa yläkoululaisten opetukseen ja myös piha-alueeseen. Hankesuunnitelma velvoitti kiinnittämään koulun jatkosuunnittelussa huomiota paitsi pysäköintijärjestelyiden toimivuuteen, myös piha-alueeseen - “Pihalle tulisi jäädä riittävästi tilaa virikkeelliseen ulkoiluun”. Hankesuunnitelman mukaan koululla pitää olla mahdollista järjestää tarvittaessa 6. luokkien opetusta, jota asemakaavassa suunnitellut vähäiset piha-alueet eivät käytännössä mahdollista. Asemakaavaluonnos ei näin ollen ole valtuuston päätöksen mukainen.
Valtakunnallisessa vertailussa korkealle sijoittuva lähilukiomme kilpailee toisen asteen opiskelijoista. Millainen vetovoima on yläkoululaisten keskellä sijaitsevalla lukiolla? Lukio on pitkäkestoinen investointi tulevaisuuteen. Investoinnin tulee tukea oppilaitoksen perustehtävää ja edistää koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvointia. Asemakaavaluonnos ei ole toimiva lukiolaisten eikä yläkoululaisten näkökulmasta. NYK-asemakaavaluonnoksen asiakirjoihin tästä linkistä. Mielipiteet ja lausunnot on jätettävä viimeistään 22.5.2023.
Sirkka Rousu, valtuutettu, aluevaltuutettu (sd)
Virpi Korhonen, valtuutettu, sivistyslautakunnan puheenjohtaja (kesk)
Mira Lappalainen, valtuutettu (ps)
Sanna Pasanen, valtuutettu (vihr)
Jenni Sandberg, valtuutettu (sd)
Otto Suhonen, valtuutettu, sivistyslautakunnan jäsen (kesk)
Visa Tarikka, valtuutettu (kok)
Hannu Toikkanen, valtuutettu (vas)
Ville Virolainen, valtuutettu (vihr)
sekä asukasvaikuttajia.