Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Kaikkien yhteinen asia

Elämme jatkuvan muutoksen aikaa. Olli-Pekka Heinosen loistavaa ajatusta lainatakseni suorastaan ”aikakauden muutosta”. Nyt jos koskaan tarvitsemme sivistystä. Meidän on tarpeen tarkastella arvopohjaamme uudelleen vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden näkökulmista. Nurmijärvellä toteutetaan sopeuttamistoimia, kuten koko valtakunnan tasollakin. Tämän vuoksi erityisesti vastuullisuusajattelumme on haasteen edessä. Miten toimimme jatkossa siten, että resursseja käytetään kestävästi, ja samaan aikaan pidämme huolen siitä, että kaikki pysyvät menossa mukana? Meidän on huolehdittava jokaisesta ikäluokasta ja kaikkien hyvinvoinnista entistä ponnekkaammin. Mutta miten tätä tavoitetta voidaan lähestyä?

Nyt avautuu mahdollisuus tarkastella rakenteita ja toimintatapoja, mutta se tulee tehdä riittävällä yhteistyöllä ja dialogilla. Tältä pohjalta on katsottava rohkeasti ja uteliaasti eteenpäin; päällekkäisiä toimintoja kannattaa tarkastella kriittisesti ja yhteistyötä lisätä roimasti. On vastuullista hyödyntää olemassa olevia hyviä rakenteita. Toisaalta uudisrakennushankkeissa on mahtavaa potentiaalia tilojen monipuolisen ja toimivan käytön varmistamiseksi eri toimijoille.

Miten toimii ketterä ja monipuolinen kansalaisopisto – kuntapalvelututkimuksen (2022) pronssille sijoittunut vapaan sivistystyön oppilaitos? Se on ainutlaatuinen osa koulutusjärjestelmäämme, jonka toimintakenttä ulottuu kaiken ikäisiin kuntalaisiin. Kansalaisopiston tehtäviin kuuluu elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus osana kotoutumista, senioriväestön osallisuuden ja hyvinvoinnin tukeminen, työikäisten osaamisen vahvistaminen, perheiden harrastusmahdollisuuksien ja ennaltaehkäisevän toiminnan toteuttaminen sekä erityisryhmille suunnattujen opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksien järjestäminen, vain muutamia mainitakseni. Kaikki tämä toteutuu matalalla kynnyksellä jokaisen osallistujan omista lähtökohdista käsin. Omaehtoinen tietojen ja taitojen kehittäminen sekä harrastaminen on hyvinvointityötä parhaimmillaan. Myös sosiaalisen pääoman syntyminen on kaiken toiminnan tärkeä tulos, jota ei voida helposti mitata rahassa. Professori Jyri Mannisen tutkimus (2019) osoitti, että jokainen kansalaisopistoon panostettu euro tuottaa hyvinvointivaikutuksina 3,4–5,6 euron hyödyn ja vähentää sote-menoja.

Kansalaisopiston ja siihen kuuluvien kolmen taiteen perusopetuksen koulun (käsityökoulu, kuvataidekoulu ja musiikkikoulu) kursseille ja luennoille on osallistunut päättyneenä lukuvuonna ennätykselliset 14950 kävijää, mikä kertoo siitä, että koronavuosien jälkeinen tarve aktiiviseen osallisuuteen on lisääntynyt. Kohtuullisten osallistumismaksujen sekä erilaisten maksuhuojennusten avulla turvaamme kansalaistaitojen vahvistamisen jokaiselle. Opistoon keväällä 2023 perustettu 127 kuntalaisesta koostuva asiakasraati pitää jatkossa huolen, että kuntalaiset voivat aidosti vaikuttaa tämän peruspalvelun toteutumiseen. Sillä sivistys on meidän kaikkien asia!

Kirjoittaja on sivistyssoturi ja Nurmijärven Opiston rehtori