Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Anna Puu tekee Heartbreak Hotel -nimisen konserttisalikiertueen maalis-huhtikuussa. Kiertue on aikataulutettu tähän kevään rakoon siksi, että Puu on tähtivalmentajana mukana tv:n The Voice Of Finland -laulukilpailussa.
– Ohjelman livelähetykset alkavat huhtikuussa, kiertueeni loppuu ennen sitä. The Voice Of Finlandin finaali nähdään vapunpäivänä, Puu kertoo.
Idols-laulukilpailusta omalle uralleen ponnistanut Puu on mukana TVOF-kisassa valmentajana jo neljättä kertaa.
– Kisa on edennyt siten, että me valmentajat valikoimme laulajista kisan edetessä jatkoon mielestämme parhaiten artistiksi sopivia tyyppejä. Ennen sitä ohjelman tuotantotiimi etsi kisaan mukaan laulajia, heitä myös ilmoittautui kisaan mukaan. Livelähetyksiin kukin meistä valitsee neljä omaa suosikkiehdokasta, ja siinä vaiheessa yleisökin saa alkaa osallistua äänestykseen voittajasta, Puu selostaa kisan kulkua.
Heartbreak Hotel -kiertue käynnistyy Hyvinkäältä 13. maaliskuuta.
– Konsertteihin olen valinnut levyiltäni kappaleita niin, että konsertissa mennään toisaalta syvissä vesissä ja toisaalta valoisammissa tunnelmissa. Vaikka kiertueella on bändi mukana, tarkoituksena on tuoda kappaleet intiimeinä versioina lähelle kuulijoita, yritämme luoda sellaisen riisutun hetken.
Intiimin pelkistettyjä versioita Puu on esittänyt kappaleistaan esimerkiksi yksityiskeikoilla yrityksille, säestäjänä on ollut vain bändin kosketinsoittaja Jussi Liimatainen Samalla kokoonpanolla toteutettiin taltiointi Ylen Timanttinen keikka -ohjelmaa varten elokuussa 2018.
– Lavalla on iso, minunnäköiseni amerikkalaistyylinen hotellihuone neonvaloineen. Sinne mahtuu bändikin soittamaan näitä valittuja biisejä, jotka ovat sopivia konsertin teemaan eli "sydämen eheytymishoitooni", Puu viittaa konserttinsa punaiseen lankaan.
Hän muistaa vuosien takaiselta ensimmäiseltä konserttisalikiertueeltaan sen, kuinka erilaisia yleisöt saattoivat olla.
– Konserttisaliyleisöt ovat hiljaisempia kuin muiden keikkojen yleisöt, pidättäytyväisiäkin. Huomasin, että yleisöstä ei konserttisalikeikoilla pidä väkisin yrittää saada irti reaktioita, jos siellä ei vaan sellaisia ihmisiä ole. Kannattaa esiintyä vaan reilusti omana itsenään.
– Saattoi olla niin, että vaikka yleisö oli hiljaista, ja luulin että en saa kontaktia, niin sitten konsertin jälkeen tultiin sanomaan, että aivan mielettömän hieno konsertti, Puu kertoo.
Hänen viimeisin levynsä Nälkäinen sydän on aiempia julkaisuja selkeämmin elektronista poppia. Tyylin kehittymistä Puu pitää luonnollisena kehittymisenään artistina.
– Aloitin artistina nollasta silloin 12 vuotta sitten. Kuuntelen monenlaista musiikkia, ja mieltymykseni, eli se mikä minusta itsestäni kuulostaa kivalta ja inspiroivalta, kuuluu myös omilla albumeillani. Vain luoja tietää, mitä päästäni milloinkin tulee, nainen naurahtaa.
Vastikään 38 vuotta täyttäneen Puun suomenkielisistä lauluista vastaa nimekäs biisintekijäpoppoo, johon kuuluvat hänen lisäkseen avomies Jukka Immonen, Knipi Stierncreutz ja Lasse Kurki
– Biisinteko heidän kanssaan menee niin, että minä teen sanat, ja sitten laitamme nipun sanoja lattialle ja alamme kehitellä sävelmää. Yleensä kokoonnumme paikkaan, jossa saamme olla rauhassa. Me olemme sen verran tehokas porukka, että saamme paljon aikaan jo parin yön tehoiskulla kappaleiden teossa, Puu kertoo.
Biisien tekoon on tullut mukaan myös Crash-yhtyeestä tunnetuksi tullut Teemu Brunila
– Teemun kanssa se menee yleensä niin, että teemme ensin kertosäkeen ja sitten muut laulunosat.
Vuoden 2008 Idols-laulukilpailussa toiseksi sijoittunut Puu olisi heti uransa alusta halunnut laulaa englanniksi, koska myös kuunteli, ja kuuntelee edelleen, etupäässä englanninkielistä musiikkia.
– Levy-yhtiön edustajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että minun kannattaisi kokeilla laulamista suomeksi. Suomen kieli sopi suuhuni sittenkin laulukielenä.
Puu on mukana myös uudessa Muumilaakso-animaatiosarjassa ääninäyttelijänä. Toisen tuotantokauden jaksoja nähdään 2. maaliskuuta alkaen.
– Joo, teen joskus dubbaushommia. Minä ja Paula Vesala ääninäyttelemme Tiuhti ja Viuhti -nimisiä ilkikurisia kaksosia, joiden ääninäytteleminen oli enimmäkseen tuhisemista, hihittelyä ja muuta äännähtelyä, Puu kertoo.
Ylen tiedotteen mukaan Tiuhti ja Viuhti liittyvät tarinaan jaksossa kuusi, jonka nimi on Taikurin hattu. Jakson seitsemän nimi onkin sitten jo Tiuhti ja Viuhti.