Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asukkaat vastustavat Ropakon parkkipaikkaa: "Alueesta tulee yleinen romunsäilytys- tai kuminpolttopaikka"

Ennen kuin Juuso Nykänen ja hänen puolisonsa päättivät ostaa Ropakkotiellä Klaukkalassa sijaitsevan omakotitalon, Nykänen kertoo soittaneensa Nurmijärven kunnan kaavoitukseen. Hän halusi tietää, millaisia suunnitelmia kunnalla on talon läheisyydessä sijaitsevan läheisen puistoalueen suhteen.

Puistoalue sijaitsee Ropakkotiellä kortteleiden 3034, 3037 ja 3045 välissä kohdassa, josta kulkee jalankulku- ja pyörätie Klaukkalan koirapuistoon ja Järvihaan teollisuusalueelle.

Nykäselle vastattiin, ettei puistoalueen suhteen ole mitään suunnitelmia. Pariskunta osti talon ja muutti siihen kesäkuussa 2019.

Loppuvuodesta 2019 kunnalta tuli kirje, jossa kerrottiin yleisen pysäköintialueen perustamissuunnitelmista kyseisen puiston paikalle. Kirjeen yhteydessä olleessa kartassa parkkipaikaksi muutettava alue oli rajattu Nykäsen mukaan paljon pienemmäksi kuin asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa päätöksenteon pohjana olleissa asiakirjoissa. Niissä parkkialue ulottuu Nykäsen mukaan yhdeltä laidaltaan lähes kiinni hänen naapurinsa uudehkon omakotitalon terassiin.

Juuso Nykänen jätti hankkeesta oikaisuvaatimuksen Nurmijärven kunnalle. Kuntaan on toimitettu myös naapuriston asukkaiden yhteinen oikaisuvaatimus.

– Eihän kukaan halua parkkipaikkaa naapuriin, etenkin jos käyttäjät, joille se on suunniteltu, eivät ole tässä naapurustossa, Nykänen sanoo.

Hänen tietojensa mukaan pysäköintipaikkaa suunnitellaan satojen metrien päässä Ropakkotiellä sijaitsevien viiden kerrostalon käyttöön. Taloissa on 300 asukasta ja 153 autopaikkaa. Kunnasta on Nykäsen mukaan kerrottu, että parkkipaikkoja tarvitaan myös alueelle vielä rakenteilla olevien talojen tarpeisiin.

Näiltäkin taloilta on satojen metrien matka suunnitellulle pysäköintialueelle. Nykänen uskookin, ettei sitä tästä syystä käytettäisi.

– Alueesta tulee yleinen romunsäilytys- tai kuminpolttopaikka, hän arvelee.

Nykänen pitää epäreiluna sitä, että ikkunan alle sijoitetaan pysäköintialue, joka tuo mukanaan kaikki haitat eikä mitään etuja. Hänen mielestään ei myöskään ole oikeudenmukaista, että kunta rakentaa verorahoilla kerrostalokiinteistöille parkkialueen.

Nurmijärven asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta käsitteli pysäköintialueeseen liittyvää asemakaavamuutosta tammikuun lopulla. Asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi.

– Käymme hieman laajemmin läpi, mitä muita alueita olisi mahdollista käyttää pysäköintiin. Niistä sitten valitaan, minkä kanssa lähdetään etenemään, yleiskaavapäällikkö Anita Pihala kertoi silloin Nurmijärven Uutisille syistä, joiden vuoksi hanke palautui uudelleen valmisteltavaksi (NU22.1.20).