7xME – Heijastumia Seitsemästä veljeksestä -esityksillä 2 500 katsojaa

Nurmijärven tanssiopisto ja Nurmijärven musiikkiopisto toteuttivat helmikuun alussa yhteistyöhankkeen 7xME – Heijastumia seitsemästä veljeksestä Klaukkalan Monikossa oli kahdeksan esitystä. Katsojia oli yhteensä 2 500, joista 900 koululaisia.

Hankkeen tavoitteena oli lähestyä kiinnostavalla ja yllättävällä tavalla Aleksis Kiven klassista teosta ja tarjota siihen uutta ja nykyaikaista näkökulmaa tekijöille ja katsojille.

Aihe ja teema kytkeytyivät Nurmijärvellä, Aleksis Kiven synnyinkunnassa, juhlittavaan Seitsemän veljestä -romaanin 150-vuotisjuhlaan. Hankkeeseen kuului käsikirjoituksen ja tanssille sopivan dramaturgisen näyttämösovituksen tekeminen sekä yhteisopettajuuden kautta toteutettu esityskokonaisuus. Prosessin työstäminen alkoi helmikuussa 2019 ja huipentui ensi-iltaan 1. helmikuuta.

Projektina 7XME oli ainutlaatuinen pedagoginen prosessi, johon osallistui 160 lasta ja nuorta sekä muutamia ammattimuusikoita. Teosta toteutettiin taiteidenvälisen yhteisopettajuuden periaatteella.

Prosessissa käsiteltiin Seitsemän veljeksen teemoja yhteisöllisen oppimisen kautta. Nuoret syvensivät teosta toteuttaessaan Aleksi Kiven luoman romaanin tapahtumia ja Kiven jälkeensä jättämää vahvaa nurmijärveläistä paikallisidentiteettiä.

Työryhmä kokosi tanssikohtausten ympärille musiikkia ohjenuorana kansan- ja etnomusiikin rikkaat ilmiöt. Kokonaisuuteen valittiin mm. Anssi Tikanmäen, Antti Paalasen, Sari Kaasisen, Piirpauke -yhtyeen ja Elina Järvelän tyylillisesti kontrastisia sävellyksiä niin pienille soitinkokoonpanoille kuin isolle orkesterillekin.

Koreografioineen, puvustuksineen, projisointeineen ja musiikkeineen teos oli valtava paikalliskulttuurin voimannäyte. Tanssijat, kuorolaiset ja muusikot ovat produktion aikana saaneet erityisen kosketuksen Seitsemän veljeksen tarinoihin oman harrastuksensa esitykseksi syventämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn.

Nuorten ehtymätön innostus, positiivinen asenne ja toimintaan sitoutuminen rikastuttivat opettajien ja ohjaajien suunnitelmia ja tekivät ne todeksi.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut