Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sisäilmajaosto Nurmijärven vanhempien tueksi – "Keskitymme hakemaan ratkaisuja"

Lintumetsässä asuva Päivi Lempiäinen muutti perheensä kanssa Vantaalta Nurmijärvelle syksyllä 2016 terveiden koulujen perässä.

Pian kävi kuitenkin ilmi, ettei yläkoulun aloittanut, jo alakouluaikana sisäilmasta sairastunut, poika voinut jatkaa opiskelua Klaukkalassa Urheilupuiston koulussa. Lempiäisten onneksi väistötilat jäähallin neuvottelutilasta järjestyivät nopeasti ja syksyllä poika pääsi puhtaan sisäilman parakkiin Nurmijärven Yhteiskoulun pihaan.

Lempiäinen hämmästelee vieläkin kuinka notkeasti asiat Nurmijärvellä hoituivat. Hän oli ehdottanut vastaavanlaista parakkia Vantaalla jo vuosia aiemmin, kunnes Vantaan kaupunki viime syksynä vihdoin sai vastaavanlaisen tilan käyttöön.

– Onneksi meitä oli kaksi perhettä samassa tilanteessa.

– Mutta oli äärettömän hienoa kunnalta, kuinka he kuuntelivat vanhempia ja ennen kaikkea oppilasta, jotta hän voisi pysyä jollakin tavalla osana luokkayhteisöä. Asiat sujuivat hirmu jouhevasti ja nopeasti ainakin meidän kohdalla, Lempiäinen kiittelee.

Lempiäinen kertoo saaneensa omista kokemuksistaan puhtia toimia muidenkin vanhempien tukena sisäilma-asioissa. Kun vinkkejä häneltä myös kysyttiin, hän päätti perustaa viime toukokuussa Nurmijärven Hengitysyhdistyksen sisäilmajaoston.

– Hengitysyhdistyksen puheenjohtajan Tuula Rinnekarin ansiosta meidän oli helppo perustaa oma jaosto ja saimme toiminnan jouhevasti käyntiin.

Sekä Lempiäinen että Rinnekari uskovat, että sisäilmajaostolle on tarvetta, kun uusia sisäilmaongelmia tulee jatkuvasti esiin.

– Lapsen sairastuessa vanhemmat joutuvat kovaan paikkaan, jos he joutuvat yksin yrittämään sen selvittämistä, miten lapsi saa esimerkiksi peruskoulun käytyä loppuun. Siinä on yksittäiselle vanhemmalle aika paljon työtä, elleivät prosessit kunnassa ole kunnossa.

– Siksi koemme, että kuntaan tarvitaan sisäilmajaostoa, johon on helppo ottaa yhteyttä. Jaosto voi viedä asioita kuntaan selvitettäväksi ja ratkottavaksi, sillä vanhempien ääni on tosi tärkeä saada prosessoitua eteenpäin. Toiveena on, että saisimme tästä pitkäjänteisen ja hyvän yhteistyön, Lempiäinen sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että jaostoon voi ottaa yhteyttä myös muissa sisäilma-asioissa, eikä lapsen tarvitse välttämättä olla sisäilman sairastuttama. Sairauksien ennaltaehkäisy on jaostolle tärkeää siinä missä sairastuneiden auttaminenkin.

– Haluamme viedä asioita hyvässä hengessä eteenpäin, sillä uskon että oli kyse vanhemmasta, poliitikosta tai virkamiehestä me kaikki haluamme, että lapsi on terve ja saa käydä koulua sisäilmaltaan terveessä rakennuksessa. Me ajamme kaikki yhteistä asiaa, mutta tähän täytyisi löytää vaan yhteiset nuotit, että menemme kaikki samaan suuntaan.

– Me emme halua syyllistää kuka on tehnyt ja mitä on tehnyt, vaan keskitymme hakemaan ratkaisuja haasteellisiin tilanteisiin. Miten ongelmat saataisiin yhdessä selvitettyä, että lapsilla ja nuorilla sekä koulujen ja päiväkotien henkilökunnalla olisi parempi olla, Lempiäinen sanoo.

Kunnalle Lempiäinen lähettää toiveen vielä paremmasta tiedotuksesta sisäilma-asioissa. Asiassa on menty eteenpäin, mutta ei vielä riittävästi. Esimerkiksi väliaikatietoja sisäilmatilanteista soisi kerrottavan huomattavasti nykyistä enemmän.

– Kunnassa myös roolit on varmaan tiedossa, mutta mistä vanhemmat saavat tiedon? Verkkosivujen tulisi olla myös huomattavasti informatiivisemmat ja sivustolla enemmän yhteystietoja mihin olla yhteydessä.

– Nurmijärvellä olisi tässä uuden ilmiön synnyttämisen paikka. Kun kunnassa olisi terveet päiväkodit ja koulut, niin ihmiset muuttaisivat niiden perässä. Se ei tule itsekseen, eikä helposti, vaan sen eteen pitää tehdä paljon yhteistyötä.