44-vuotias espoolaismies pelkää altistuneensa koronavirukselle tammikuisella Aasian-matkalla. Miehen mukaan hänelle ilmaantuneet voimakkaat oireet viittaavat koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.
Miehen yllätykseksi Hus ei ottanut häntä kuitenkaan tarkempiin tutkimuksiin.
Espoolainen mies sanoo, että mahdollinen altistuminen tuli viime viikolla lentokoneessa, joka oli täynnä yskiviä ihmisiä.
– Lensin viime perjantaina Kambodžan pääkaupunki Phnom Penhistä Malesian Kuala Lumpuriin. Kuala Lumpurista matka jatkui kahdeksan tunnin lennolla Qatarin Dohaan. Altistuminen on tapahtunut tuolla lennolla, jos on tapahtunut, hän sanoo Helsingin Uutisille.
– Dohaan matkannut lentokone oli täynnä pärskiviä ihmisiä. Näkemieni passien perusteella useat heistä oli kiinalaisia. En ole koskaan nähnyt lentokoneessa niin paljon yskiviä ihmisiä. Matkustan noin kuusi kertaa vuodessa. Dohasta jatkoin Helsinkiin.
Seuraavan viikon tiistaina miehen vointi alkoi huonontua.
– Tiistaina nenä meni tukkoon ja keskiviikkona sain tunnin kestäneen yskäkohtauksen. En meinannut saada henkeä. Onneksi yskä rauhoittui.
Torstaina kunto romahti.
– Voimat lähtivät ja meinasin mennä nurin leipää leikatessa. Henki kulki huonosti. Liikkeelle lähtiessä läähätin kuin sika. Pää oli tukossa.
Torstai-iltana hän soitti Espoon terveysasemien keskitettyyn numeroon.
– Sairaanhoitaja suhtautui asiaani vakavasti. Hän kirjasi tiedot tarkasti ylös ja konsultoi lääkäriä.
Lääkärin vastaus järkytti HU:n haastattelemaa miestä.
– Sairaanhoitaja soitti takaisin ja sanoi puhuneensa Husin infektiolääkärin kanssa.
Miehen mukaan sairaanhoitaja kysyi, olinko ollut Wuhanissa. Viime vuonna alkaneet koronatapaukset alkoivat Kiinan Wuhanista.
– Vastasin, että en ole ollut. Sain kuulla, että siinä tapauksessa minulla ei ole koronavirusta. Minun tulisi hoitaa oireita, kuten normaalia flunssaa. Eli lepoa, kuumaa juomaa ja panadolia. Olin pöyristynyt, mies sanoo.
Puolison kanssa asuva mies kertoo, että hän välttää tällä hetkellä kontaktia muihin ihmisiin.
– En ole voinut tavata nyt äitiäni ja poikaani. Olen vastuuntuntoinen ihminen.
Husista kerrotaan, ettei se kommentoi yksittäistapauksia. Hus ei kommentoi, millä perusteilla koronaepäilyksiä otetaan tarkempiin tutkimuksiin.
– Noudatamme THL:n ohjeistusta, Husin viestinnästä vastattiin.
THL:n verkkosivuilla kerrotaan, milloin tautiepäilyn kriteerit täyttyvät.
Kriteereitä ovat akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume, yskä ja/tai hengitysvaikeus ja/tai keuhkokuumeeseen viittaava löydös keuhkokuvassa. Lisäksi henkilön on täytynyt 14 vuorokauden sisällä joko oleskella Manner-Kiinassa (ei koske Hongkongia, Macaota eikä Taiwania) tai olla lähikontaktissa laboratoriovarmistetun uuden koronaviruksen aiheuttaman tapauksen kanssa.
THL:n mukaan paikallisen lääkärin tulee haastatella potilas ja arvioida kriteerien täyttyminen.
– Potilas ohjataan tutkimuksiin infektiolääkärin tapauskohtaisen harkinnan ja ohjeiden mukaan, THL:n sivuilla kerrotaan.
THL arvioi perjantaina, että riski sairastua Kiinassa on melko pieni ja Aasiassa pieni.
STT ja useat muut mediat kertoivat tänään, että Kastrupin lentoasema Kööpenhaminassa eristettiin Kiinasta matkustaneen naisen koronaviruspäilyn takia. Kiinalaisnaisen kone teki välilaskun Helsinki-Vantaalle.