Seitsemän veljestä sunnuntaina 150 vuotta – 020220 on tapahtumia täynnä

7xMe – Heijastumia seitsemästä veljeksestä tanssi- ja musiikkiesitykseen osallistuu 160 tanssiopiston oppilasta ja noin 40 soittajaa musiikkiopistosta. NTO

Taina Joutsen

Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen julkaisemisesta tulee 2. helmikuuta kuluneeksi 150 vuotta. Päivämäärä muodostaa myös maagisen numerosarjan 020220.

Päivän kunniaksi Nurmijärvellä tapahtuu monenlaista, ja osa hankkeista jatkuu myös pidemmälle juhlavuoteen.

2. helmikuuta nähdään Nurmijärven tanssiopiston ja musiikkiopiston tanssi- ja musiikkiesitys 7xMe – Heijastumia Seitsemästä veljeksestä. Ensi-iltansa Monikkosalissa Klaukkalassa nähtävä teos saa jo 1. helmikuuta, mutta juhlanäytös on varsinaisena merkkipäivänä. Juhlanäytöksessä avaussanat lausuu kunnanjohtaja Outi Mäkelä Esitykset jatkuvat seuraavalla viikolla.

7xMe – Heijastumia Seitsemästä veljeksestä esityksessä on mukana 160 tanssiopiston oppilasta ja noin 40 soittajaa musiikkiopistosta.

– Esitystä on lähestytty Seitsemän veljestä -romaanin pohjalta. Romaanin aiheet, tapahtumat ja tunnelmat on heijastettu meidän aikaan, ei kuitenkaan nykyaikaistettu aivan suoraan, kertoo tanssiopiston rehtori Mia Mironoff.

– Esityksessä pohditaan myös, mitä ne merkitsevät meidän samanikäisille nuorille kuin veljekset olivat romaanin alussa, hän jatkaa.

Esityksen suunnittelu käynnistyi keväällä 2019. Ohjaaja Jouni Leikonen dramatisoi tekstin tanssille viime kevättalvena ja työstäminen liikkeeksi alkoi elokuussa.

Klaukkalan kirjasto on järjestänyt juhlapäiväksi lukumaratonin, jossa luetaan Seitsemän veljestä kannesta kanteen. Maratonille lähdetään kello 8 ja merkkiteosta luetaan taukoamatta niin pitkään kuin sitä riittää eli myöhäisiltaan tai jopa yöhön asti. Lukutalkoisiin osallistuu useita tunnettuja henkilöitä historioitsija Teemu Keskisarjasta näyttelijä Timo Lavikaiseen ja kunnanjohtaja Outi Mäkelästä eduskunnan puhemies Matti Vanhaseen

Päivän aikana käsikirjastossa voi seurata Seitsemän veljeksen filmatisointeja eri vuosikymmeniltä tai tehdä itselleen Aleksis Kivi –pinssin. Lukumaratonia voi seurata myös kirjaston facebook-sivuilta, joille se kokonaisuudessaan striimataan.

Veljesten valo – Seitsemän veljeksen valoteos syttyy myös tuona päivänä. Sen ovat suunnitelleet valotaiteilija Antti Helminen ja äänitaiteilija Antti Nykyri He haluavat kunnioittaa valaistuksella Seitsemän veljestä -romaanin lisäksi suomen kieltä. Valoteoksesta kerrotaan tarkemmin Nurmijärven Uutisissa 1. helmikuuta.

Juhlapäivänä voi käydä tekemässä myös Sielunveljesi-testin, jonka tulos kertoo kuka veljeksistä on testin tekijän sielunveli. Testi löytyy sivustolta osoitteesta

https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=www.seitsemanveljesta.net%2Fsielunveljesi&data=02%7C01%7C%7Ca1f88b8bd6274038697208d7a64a0ec7%7Cdc3364a9b25445ac82d9642cc704e3ab%7C1%7C1%7C637160709317832746&sdata=HYqoMNK%2Bc%2FTCpl7NLbuxeTRGBVe3uem2l4hHBkTpc88%3D&reserved=0

Koko uudistettu sivusto avautuu 10. lokakuuta eli Aleksis Kiven päivänä. Juhlavuoden kotisivut osoitteessa www.seitsemanveljesta150.fi avautuvat nekin 2. helmikuuta mennessä.

Seitsemän veljeksen juhlavuoden kunniaksi painettu keräilyseteli tulee myyntiin 2. helmikuuta. Euroopan keskuspankin luvalla painettuja nolla-euron seteleitä on myynnissä rajattu numeroitu erä. Seteleitä myydään kirjastoissa ja Aleksis Kiven kodilla.

Juhlavuoden lehti Eteläisen Hämeen Uutiset ilmestyy 2. helmikuuta mennessä. Se jaetaan Nurmijärven kaikkiin kotitalouksiin. Lehteä saa myös Nurmijärven kirjastoista ja Aleksis Kiven kodista.

Lehdessä on humoristisesti kirjoitettuja lööppimäisiä juttuja Seitsemän veljeksen tapahtumista. Lööppitoimittajina toimivat tunnetut kirjailijat, kuten Jyri Paretskoi, Antti Leikas ja Eppu Nuotio Lehdessä on myös mielenkiintoista tietoa Seitsemästä veljeksestä ja Aleksis Kivestä, kirjoittajina muun muassa historioitsija Teemu Keskisarja sekä toimittajat Satu Vasantola ja Pasi Heikura

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tievalaistuksen rakentaminen käyntiin useassa kohteessa – haittaa liikenteelle
  2. Lukihäiriön kanssa kamppaileva Sirkku Jauhiainen perusti verkkosivun lisätäkseen tietoisuutta: "Lukihäiriö on tehnyt minusta tarkan ja empaattisen"
  3. Keusotelta vahvistus: Ikääntyneiden päivätoiminta loppuu Rajamäellä
  4. Talkooperinne elää Mäntysalossa – Enkun lampi laitettiin kesäkuntoon
  5. Nurmijärven Kodeille valmistui 110 uutta asuntoa – "Muutto oli Nurmijärven isoin aikoihin"
  6. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  7. Auttava puhelin -kampanja alkaa taas: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  8. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan taas
  9. Kissojen ulkoilu puhuttaa Nurmijärvellä – näin asiasta tiedottaa Suomen Kissaliitto
  10. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  11. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  12. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  13. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  14. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  15. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.