Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klaukkalaan avataan uusi yökerho – baarin puolella biljardia ja karaokea

Klaukkalaan avataan maaliskuussa uusi yökerho ja baari.

Baari tulee Kauppa-asemalle Hesburgerin viereisiin liiketiloihin. Tiloissa toimi aiemmin K-Market sekä lemmikkiliike Musti ja Mirri. Tilat ehtivät olla tyhjillään vajaan vuoden verran K-marketin lopetettua ja lemmikkiliikkeen muutettua Kuonomäentielle.

Tiloissa tehdään tällä hetkellä remonttia, ja baari tullaan avaamaan maaliskuun loppupuolella. Myös työntekijät ovat parhaillaan haussa.

Uusi yrittäjä kertoo etsineensä sopivia tiloja Klaukkalasta pitkään. Hän pyörittää yökerhoja myös Keravalla ja Helsingissä.

Klaukkala houkutteli edullisen vuokratason vuoksi. Lisäksi hän uskoo, että Klaukkalassa voisi olla kysyntää baarille, jossa on omat osionsa erilaisille asiakkaille.

Tarkoitus on, että baari on avoinna joka päivä aamuyhdeksästä saakka. Baarin puolella voi katsoa urheilukanavia sekä pelata biljardia.

Viikonloppuiltaisin baari muuntuu yökerhoksi, jota pidetään auki aina aamuviiteen saakka. Laulamisesta kiinnostuneille tulee myös oma noin 80 neliön karaokenurkkauksensa. Kaikkiaan tilaa on noin 500 neliötä, ja yrittäjän laskelmien mukaan ravintolaan saadaan 300 asiakaspaikkaa.

Yökerhossa tullaan näkemään myös keikkoja, ja tarkoitus on saada kerran kuussa joku tunnettu nimi esiintymään.

Lisää ravintolasta kerrotaan lähempänä avautumista. Se on kuitenki jo nyt selvää, että ruokatarjontaa ravintolaan ei tule, vaan yritys keskittyy juomapuoleen.