Kouluun ja eskariin ilmoittautuminen alkaa Nurmijärvellä – lähikoulu selviää maaliskuussa

Riikka Jokinen

Kouluun ja esiopetukseen ilmoittautuminen alkaa Nurmijärvellä tiistaina 21. tammikuuta ja jatkuu maanantaihin 3. helmikuuta asti.

Esiopetukseen ilmoittautuvat kaikki vuonna 2014 syntyneet Nurmijärven kunnassa asuvat lapset.

Kouluun, perusopetuksen ensimmäiselle vuosiluokalle ilmoittautuvat puolestaan kaikki vuonna 2013 syntyneet Nurmijärvellä asuvat lapset. Sen lisäksi kouluun ilmoittautuminen koskee Nurmijärvellä asuvia vuonna 2012 syntyneitä lapsia, joiden perusopetuksen alkamista on siirretty vuodella, vuonna 2013 syntyneitä lapsia, jotka hakevat pidennettyyn oppivelvollisuuteen sekä vuonna 2014 syntyneitä lapsia, jotka hakevat koulunkäynnin aloittamista vuotta aikaisemmin.

Nurmijärven kunta muistuttaa, että esiopetukseen ja kouluun tulee ilmoittautua, vaikka lapsi olisi hakeutumassa kouluun muualle tai hakemassa lykkäystä koulunkäynnin aloittamiseen.

Ilmoittautuminen koskee myös erityisen tuen oppilaita sekä Nurmijärven alkuluokissa opiskelevia esikoululaisia, joille tehdään ilmoittautumisen perusteella päätös lähikoulusta.

Ilmoittautuminen tehdään Wilma-oppilashallintojärjestelmän kautta ilmoittautumisaikana. Ilmoittautumisen voi tehdä vain lapsen väestörekisteriin merkitty huoltaja.

Esiopetus- ja koulutulokkaan vanhempien tulee rekisteröityä Wilmaan Suomi.fi-palvelun kautta.

Oppilaan esiopetuspaikka ja lähikoulu julkaistaan Wilma-järjestelmässä 12. maaliskuuta. Tämän jälkeen tulevalle oppilaalle lähetetään kotiin kirjallinen esiopetus- ja lähikoulupäätös.

Mikäli oppilas on tyytymätön hänelle osoitettuun esiopetusyksikköön tai lähikouluun, hänelle voidaan hakea toissijaista oppilaspaikkaa jostain muusta eriopetusyksiköstä tai koulusta.

Ensi syksynä koulunsa aloittavat tulokkaat sekä heidän vanhempansa saavat myöhemmin keväällä, toukokuussa, kutsun tulla tutustumaan tulevaan kouluun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.