Kiusaajat tekivät Tuomaksesta ihmisraunion – nyt hän haluaa kertoa tarinansa, jottei kukaan toinen joutuisi kokemaan samaa

Tuomas Väisänen on joutunut kokemaan vuosia jatkunutta kiusaamista. Ari Peltonen

Silja Kononen

Riihimäkeläistä Tuomas Väisästä, 22, kiusattiin koulussa viisi vuotta. Toiset lapset jättivät hänet yksin, nimittelivät ja nolasivat. Häntä tönittiin, peloteltiin sytkärillä, hänelle työnnettiin lunta kauluksesta sisään ja häntä pahoinpideltiin.

– Kuudennen luokan kevätlukukauden päätteeksi yksi tyyppi löi minua naamaan. Aloitin sitten kesälomani leuka mustana.

Suurimmaksi osaksi hän oli näkymätön. Hylkiö, jonka kanssa ei haluttu olla tekemisissä, eivät edes ne luokan kiltimmät tyypit, jotka eivät osallistuneet kiusaamiseen.

Kiusaajia oli muutama, yleensä yksi päätekijä sekä hännystelijöitä ja hiljaisia hyväksyjiä.

Tuomas kasvoi perheensä ainokaisena. Omasta mielestään hän oli aivan tavallinen, iloinen ja sosiaalinen poika.

Ala-asteen neljännellä jokin muuttui. Tuomas ei itse aluksi edes huomannut, että häntä alettiin eristää.

– Luokanvalvoja otti sen puheeksi ja sanoi vanhemmilleni, että vietän välitunnit usein yksin.

Yksinoloon tottuu. Välitunnit kuluivat koripalloa heitellen. Pahemmaksi tilanne muuttui, kun sanallinen kiusaaminen alkoi. Tuomas keskittyi koulunkäyntiin. Hän sai hyviä ja kohtalaisia numeroita, jonkin kympinkin.

– Kiusaamisen takia en jäänyt koulusta ikinä pois, vaikka sinne oli raskasta mennä. Kerran silmälasitkin hajosivat, kun kimpussani oli yhtä aikaa useampi poika.

Kiusaajat olivat aina poikia.

Kotona Tuomas uskalsi puhua asiasta. Pienemmistä tapauksista ei otettu kouluun yhteyttä, mutta kun tekoja oli kertynyt useampia, isä lähetti sähköpostia luokanvalvojalle ja rehtorille.

Järjestyi tapaamisia, joihin kiusattu ja kiusaajat kutsuttiin, mutta Tuomaksen mukaan ne eivät auttaneet kuin korkeintaan hetkeksi.

Kiusaajat pyysivät joskus anteeksi, mutta Tuomaksesta se ei tuntunut vilpittömältä. Hänelle on jäänyt mieleen opettajan toteamus, että ”pojat etsii itseään” sekä vähättelevä asenne, jota hän toisinaan tilanteissa koki.

Tuomaksen mielestä systemaattisella koulukiusaamisella ei ole mitään tekemistä poikamaisen nahistelun kanssa.

– Tietääkseni kiusaajat eivät saaneet jälki-istuntoa eikä heitä uhattu erottaa määräajaksi koulusta. Se oli vaan sitä puhumista.

– Siitä luokanvalvojalle pisteet, että hän kuitenkin uskoi minua, eikä sanonut, että ”sä vain liioittelet”.

Kiusaajiaan Tuomas ei päässyt pakoon yläasteelle siirryttäessä. Hän itse toivoo, että lapsista muodostettaisiin tuossa siirtymävaiheessa uusia ryhmiä ja kiusaajaporukat hajautettaisiin.

Kun tuli aika jatkaa lukioon, Tuomas pelkäsi, että kiusaaminen jatkuu.

– Ensimmäinen vuosi meni odottaessa, että milloin se alkaa.

Tuomakselle oli siinä vaiheessa kehittynyt kiusatun identiteetti. Hän ei arvostanut itseään.

– En osallistunut luokan yhteisiin menoihin, risteilylle tai vanhojentansseihin. Kiusaajat tavallaan veivät minulta elämäni.

Eräällä joululomalla Tuomas tunsi, ettei enää jaksa. Hän itki ja pelkäsi tekevänsä itselleen jotain, mutta kertoi vanhemmilleen olostaan. He hankkivat hänelle apua.

– Se puhuminen pelasti minut. Osalle tapahtuu peruuttamattomia juttuja, masentuneena on menty kauppakeskuksen vessaan ja ripustauduttu sinne.

Tuomas on saanut yksilöterapiaa, ja hänelle etsitään sopivaa mielialalääkettä. Lukion jälkeen hän pääsi armeijaan, muttei voinut suorittaa sitä loppuun.

– Niskani kipeytyi pahasti ja huimaavan olon vuoksi palvelus piti keskeyttää. Fysioterapeutti ei keksinyt muuta syytä huimaukselle, kuin että olen kiusaamisen vuoksi jännittänyt kehoani niin paljon.

Jopa invalidisoivasta huimauksesta huolimatta hän hakeutui opiskelemaan tietotekniikkaa ammattikorkeakouluun, ja saikin paikan. Siellä olisi pitänyt olla reipas ja tehokas – osata opiskella. Tässä kohtaa voimat loppuivat. Opiskelu ei luonnistunut, ja hän jäi jälkeen muista.

Koulukiusaaminen oli tehnyt hänestä parikymppisenä ihmisraunion.

– Kun katson tuttuja, jotka opiskelevat, seurustelevat tai ovat töissä, tulee ulkopuolinen olo.

Nyt Tuomas keskittyy parantamaan itseään terapiassa. Hän käy läpi kokemuksiaan ammattilaisen kanssa. Hän yrittää päästä eroon peloista ja rakentaa palasista uuden minän: hän toivoo vielä joskus olevansa taas se kiva poika. Hän ei ole tyhmä ja muita huonompi. Hän kelpaa.

– Koulusta olen saanut viestiä, ettei opiskelun aloittamista voi lykätä ikuisesti. Paikka menee todennäköisesti alta, ennen kuin saan itseni kuntoon. Mutta olen hyväksynyt sen. Tärkeintä on toipua rauhassa.

Vaikka mieli on vielä hauras, Tuomas on päättänyt, että jonain päivänä hän uskaltaa taas elää.

Ja kiusaajien valta on riisuttu pois.

Tämä juttu on julkaistu ensin Aamupostissa.

Valopilkku

Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkku tukee kiusattujen lasten vanhempia sekä entisiä että parhaillaan kiusaamista kokevia.

Raha-automaattiyhdistys on rahoittanut toimintaa 10 vuotta. Sitä koordinoi Harjulan Setlementti ry Lahdessa.

Järjestää koulutuksia ammattilaisille ja yhteistyömahdollisuuksia viranomaisille.

Toiminta on valtakunnallista ja tuen piirissä oleminen on ilmaista.

Lisätietoa www.valopilkkuja.fi

Riihimäellä on aloittamassa uusi, osallistujille ilmainen terapiaryhmä, joka on tarkoitettu koulukiusatuille aikuisille.

Ryhmän toinen vetäjä on Inkeri Toivanen, joka on käynyt Valopilkku-koulutuksen. Toinen on Jaana Ehnroth. Se on kehitetty eheyttämään kiusattuja ja palauttamaan heidän elämänhallintansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.