Poliisi takavarikoi 14,2 kiloa huumeita, 9 käsiasetta ja 3 kivääriä – löytyivät Nurmijärveltä ja Tuusulasta

Poliisin kuva takavarikoiduista aseista. Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Riikka Jokinen

Itä-Uudenmaan poliisi on takavarikoinut Nurmijärveltä ja Tuusulasta yhteensä noin 14,2 kiloa amfetamiinia, yhdeksän käsiasetta, kolme kivääriä sekä noin 27 000 euroa käteistä rahaa. Takavarikko tehtiin loppusyksystä 2019.

Poliisin mukaan pääepäiltynä on Tuusulassa asuva noin 60-vuotias mies.

Osa huumausaineista ja aseista takavarikoitiin miehen asuintalosta Tuusulasta ja osa puolestaan Nurmijärvellä sijaitsevan varastohallin piha-alueella olleesta pakettiautosta. Epäilty kävi Nurmijärvellä usein työhönsä liittyen.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä ei kerro, missä päin Nurmijärveä kyseinen varastohalli sijaitsee.

Kaikki rahat takavarikoitiin pääepäillyn kotoa Tuusulasta.

– Tutkinnassa selvisi, että takavarikkoon saatujen huumausaineiden lisäksi mies ehti myydä tai muuten luovuttaa eteenpäin amfetamiinia ainakin 1,3 kiloa ennen kiinni jäämistään, Jämsä kertoo.

Tutkinnassa selvisi myös, että amfetamiinia on myyty ainakin Helsingin ja Forssan alueille.

– Takavarikoidut käsiaseet olivat yhtä lukuunottamatta muunnettu toimiviksi ampuma-aseiksi alun perin starttipistooleista, Jämsä kertoo.

Jämsän mukaan poliisi pääsi tapauksen jäljille omien tutkimustensa kautta.

Tapaukseen liittyen on ollut vangittuna pääepäillyn lisäksi yhteensä seitsemän muuta henkilöä, joista ainakin yksi on Jämsän mukaan nurmijärveläinen. Heidät kaikki on päästetty vapaaksi. Pääepäilty on yhä vangittuna.

Rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan tällä viikolla.

Päivitetty 13.1. kello 12.45. Lisätty uusia tietoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keusotelta vahvistus: Ikääntyneiden päivätoiminta loppuu Rajamäellä
  2. Talkooperinne elää Mäntysalossa – Enkun lampi laitettiin kesäkuntoon
  3. Nurmijärven Kodeille valmistui 110 uutta asuntoa – "Muutto oli Nurmijärven isoin aikoihin"
  4. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  5. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  10. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  11. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  12. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  13. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  14. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  15. Mielipide: Vastaus Erkki Lehtiselle yksityisteistä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.