Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärvi juhlistaa Seitsemää veljestä valoteoksella – esillä viikon ajan

Nurmijärvellä toteutetaan Seitsemän veljeksen juhlavuoden valoteos.

Veljesten valo -niminen valoteos syttyy sunnuntaina 2. helmikuuta, kertoo Seitsemän veljeksen 150-vuotisjuhlavuoden projektityöntekijä Janne Raudaskoski

Samana päivänä tulee kuluneeksi 150 vuotta Seitsemän veljestä -romaanin ensimmäisen vihkon julkaisemisesta. Romaani julkaistiin keväällä 1870 neljänä eri vihkona.

Valoteos on esillä seitsemän päivän ajan.

– Nurmijärvellä sijaitsevaan maamerkkiin toteutettavan valoteoksen arvioidaan tavoittavan 200 000–400 000 katsojaa, Raudaskoski kertoo, mutta ei vielä paljasta, mihin teos sijoitetaan.

Valoteoksen toteuttaa Sun Effect Oy, joka valittiin kunnan kulttuuripalveluiden kilpailutuksen perusteella. Valoteoksen toteutuksen hinta on 26 195 euroa.

Raudaskoski kertoo, että kunta on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 60 000 euron apurahan Seitsemän veljeksen 150 juhlavuoden järjestämiseen.

– Valoteos toteutetaan ministeriön myöntämän apurahan turvin, ja se on osa juhlavuoden ohjelmistoa, hän sanoo.

Myös Nurmijärven Sähkö on kumppanina mukana toteuttamassa valoteosta.