”Lapsen edun tulee ohjata palveluverkkotyötä” – Metsäkylän keskusta haluaa säilyttää kyläkoulut

Kuvituskuva. Arkisto/ Lotta Åberg

toimitus

Klaukkalan Metsäkylän keskustan paikallisyhdistyksen syyskokous on valinnut Sirpa Rantalan uudeksi puheenjohtajaksi, sihteeriksi valittiin Ritva Viitala-Aaltio

Kokouksen päätteeksi Klaukkalan Metsäkylän keskusta teki kannanoton, jossa se haluaa turvata kylän varhaiskasvatuksen ja oman koulun ja täten antaa kylän lapsille oikeuden aloittaa koulunkäyntinsä turvallisessa ja tutussa ympäristössä.

Kannanoton mukaan lapsen edun tulee ohjata meneillään olevaa palveluverkkosuunnitelmaa voimakkaammin kuin on ollut nähtävissä työn välitarkasteluissa.

Kokous kannatti yksimielisesti kylien nimien säilyttämistä postinumeron yhteydessä ja uskoo Nurmijärven kokonaiskuvan säilyvän monipuolisempana ja kuvaavan paremmin kunnan käyttämiä ”Ylpeästi lande” ja ”Nurmijärvi on ilmiö” -lausumia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.