Koskaan ei ole valmis – ja juuri se tekee isyydestä tavattoman hienoa

Otto Kallioranta ja Antti Kanto puhuvat isyydestä podcast-ohjelmassaan – suoraan ja itseään säästelemättä. Iiro Setälä

Marianna Simo

Millainen on hyvä isä? Millaisia taitoja ja ominaisuuksia isältä vaaditaan? Sitä pohtivat nurmijärveläinen Antti Kanto ja tuusulalainen Otto Kallioranta Isälokero-podcastissaan – eivätkä turhan raskaasti. Puolituntisissa jaksoissa kaksikko lokeroi isiä muun muassa urheilullisuudessa, siivoamisessa, mokailussa ja itsensä kehittämisessä.

Isänä saa kokea riittämättömyyttä, opettajina työskentelevät ystävät sanovat.

– Riittämättömyyden tunnetta saa kokea jatkuvasti näin syksyisin töissä ja kotona. Enhän minä riitä mihinkään, yläkoulun opettajana Keravalla työskentelevä Kallioranta sanoo.

Isät kokevat nyt paineita ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Pitäisi olla kyvykäs töissä, kotona, lasten kanssa ja parisuhteessa. Trimmata ruumista ja mieltä. Kehittyä.

– Lasten kanssa pitäisi olla enemmän. Ja aina pitäisi liikkua enemmän, Kanto sanoo.

– Parisuhteeseen pitäisi panostaa enemmän ja työn imua pitäisi olla enemmän, Kallioranta lisää.

– Kännykkää ei saisi katsoa liikaa eikä saisi olla niin herkkä. Iltaisin ei pitäisi syödä niin paljon pastaa ja pitsaa, Kanto luettelee.

– Eikä leipää, Kallioranta jatkaa.

Itsensä kehittäjinä isiä on kolmea sorttia, kaksikko katsoo.

– Oman elämänsä luuserilla on hirveästi tavoitteita, unelmia ja suunnitelmia, mutta mikään niistä ei toteudu. Paino ei putoa, alkoholinkulutus ei vähene. Huutaminen lapsille jatkuu, koti pysyy sotkuisena ja salikortti käyttämättömänä, Kallioranta luettelee.

Keskirivin Keijo taas on vähän sitä ja tätä ihmisenä, isänä, puolisona ja työntekijänä.

– Hänellä ei ole sitä eteenpäin kuljettavaa kilpailuviettiä, jota tarvittaisiin jatkuvassa itsensä kehittämisessä. Hän ei ota riskejä. Mä olen tätä, Kanto sanoo.

Kolmas kehittyjäisä on nykyään joka puolella.

– Tämä isä gryndaa ainakin kymmenen taloa, ostaa seitsemän sijoitusasuntoa, juoksee maratonin alle kolmeen tuntiin ja kouluttaa lapsensa menestyjiksi. Asuu välillä ulkomailla, opettelee kieliä ja kirjoittaa kirjan. Treenaa sikspäkin, mutta on silti aina läsnä. Asettaa tavoitteita ja saavuttaa ne, Kallioranta sanoo.

– Näitä mä näen paljon toisissa ihmisissä, Kanto ilmoittaa.

Väestöliitto johtaa Suomessa työtä, jossa tehdään työelämästä isäystävällisempää.

Antti Kanto ja Otto Kallioranta ovat molemmat olleet vuoden kotona lastensa kanssa. He tietävät, että toisen saappaisiin astuminen tekee hyvää parisuhteelle, vanhemmuudelle ja perheelle.

Mutta isyys on muutakin kuin tasaista työn- ja vastuunjakoa perheessä. Se on elinikäinen suhde hienoihin ihmisiin: lapsiinsa.

– Lasten kanssa kannattaa viettää aikaa. Ja kaikesta voi ja kannattaa puhua, Kanto sanoo.

– Vanhemmuudesta puhuminen on itseensä tutustumista ja itsensä tietoista kehittämistä, Kallioranta huomauttaa.

Kannolla on kolme 0–7-vuotiasta tyttöä, Kalliorannalla kolme 5–12-vuotiasta lasta. Kannoilla eletään täyttä vaippa-arkea, Kalliorannoilla lähestytään murrosikää. Jälleen uutta ihmeellistä vaihetta, jossa isä voi kokea itsensä monin tavoin epätäydelliseksi.

– On hyvä tuntea vahvuutensa ja heikkoutensa. Ja nauraa itselleen, kaksikko sanoo.

Isälokero-podcast RadioPlayssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.