Pikkukoiran kuolemaan johtanut tapaus puhuttaa – Poliisi toivoo malttia somekeskusteluun

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo / arkisto

toimitus

– Vanhoja ei kannata kaivella, vaan pitäytyä lähiaikojen tapahtumissa, sanoo rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisista.

Tällä kommentilla Lylykangas viittaa Uni-koiran tapaukseen ja siitä sosiaalisessa mediassa nyt käytävään keskusteluun.

Omistajansa ja toisen koiran kanssa 7. joulukuuta ulkoilemassa ollut pomeranianrotuinen Uni joutui neljän irrallaan olleen venäjän vinttikoiran raatelemaksi ja kuoli heti saamiinsa vammoihin Lakisto Golfin läheisyydessä.

Kuolleen koiran kasvattajan sosiaalisessa mediassa julkaisema postaus on synnyttänyt kiivaan keskustelun, jossa esille on nostettu kyseisiin vinttikoiriin ja niiden omistajaan mahdollisesti liittyviä aiempia välikohtauksia.

Lylykankaan mukaan Uni-koiran kuoleman aiheuttaneiden vinttikoirien omistaja on Itä-Uudenmaan poliisin esitutkinnassa. Tapahtumaa tutkitaan metsästyslain rikkomisena, josta rangaistuksena voi olla sakko.

Lylykangas muistuttaa kuitenkin, että esitutkinta on vielä kesken, eikä ketään pidä tässä vaiheessa syyllistää.

– Muuten voimme pian joutua tutkimaan sosiaalisessa mediassa keskusteluun osallistuvia, hän varoittaa.

Esitutkinnan kannalta tapaus liittyy Lylykankaan mukaan metsästyslain 53. pykälään eli koiran pitämiseen toisen alueella.

– Koira on pidettävä kytkettynä. Vapaana sitä saa pitää vain omalla maalla, mutta silloinkin niin, ettei se pääse karkaamaan, Lylykangas kertaa metsästyslain sisältöä.

Toisen omistamalla alueella koiraa saa pitää irti vain maanomistajan luvalla, mutta silloinkin koiran tulee olla kytkettävissä. 1.3.–19.8. koira on pidettävä kiinni koko ajan.

Lylykankaan mukaan nyt esitutkinnassa olevassa tapauksessa rangaistus voi olla sakko. Sakkosumma voi nousta, mikäli 7. joulukuuta tapahtuneen kaltaisia välikohtauksia on useita.

Lylykankaalla ei ole tiedossaan, että poliisille olisi tullut viimeaikoina ilmoituksia muista saman tyyppisistä tapahtumista.

– Jos vihainen tai aggressiivinen koira on vapaana, se aiheuttaa läheltä piti tilanteita tai käy ihmisen tai eläimen kimppuun, siitä pitää ilmoittaa poliisille, ei kertoa sosiaalisessa mediassa, Lylykangas opastaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  2. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  5. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Nurmijärvelle hopeaa golfin SM-kisoista
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. Kesäkirppikset alkoivat Rajamäellä – seuraava tapahtuma torstaina
  13. Pääkirjoitus: Keväästä jäi sittenkin positiivinen fiilis
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.