Tarhapäivä-elokuvan tähti Petteri Summanen: ”Kaikki järjestyy kyllä, jos jaksetaan rakastaa”

Elokuva Tarhapäivä perustuu Eve Hietamiehen vuonna 2012 kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Pääosaa tähdittää Petteri Summanen, joka nähtiin myös suosiota niittäneessä Yösyöttö-elokuvassa. Annukka Vakkuri

Annukka Vakkuri

Lapsesta tai lapsista vastuunottaminen yksin on rankkaa. Välillä se voi olla myös hauskaa, hulvatonta ja liikuttavaa.

On myös riski, että tapahtuu hyviä asioita.

Solar Filmsin tuottama elokuva Tarhapäivä on saanut kahdessa viikossa runsaasti katsojia elokuvateattereihin. Elokuva on jatkoa Yösyöttö-elokuvalle ja sitä tähdittää Petteri Summanen

Elokuva perustuu Eve Hietamiehen samannimiseen romaaniin vuodelta 2012.

– Ajatus kirjan kirjoittamisesta syntyi vuonna 2006, jolloin oma poikani oli vuoden ikäinen. Olimme muskarissa laulamassa Pikkuiset kultakalat -laulua, kun muskariin tuli eräs isä yksin lapsensa kanssa. Perheen äiti oli sairaana, Hietamies taustoittaa.

– Siinä hetkessä syntyi Antti Pasanen, hän kertoo viitaten Summasen näyttelemään roolihahmoon.

Hietamies kuvailee ottaneensa Pasasen poikaan Paavoon runsaasti mukaan piirteitä omasta pojastaan.

– Kyllä Paavo Pasanen on ihan mun poika, hän sanoo nauraen.

Summanen kuvaa Pasasen hahmoa ”isäksi, jolla arki on vähän hukassa ja joka välittää pojastaan aidosti”.

– Parhaiten elokuvassa on onnistuttu mielestäni siinä, että se on koskettava tarina, joka muistuttaa meitä armollisuudesta. Kaikki järjestyy kyllä, jos vaan jaksetaan rakastaa.

Helsingissä Herttoniemessä asuvilla Petteri Summasella ja puolisollaan Kati Summasella on kolme lasta: 13-, 15- ja 21-vuotiaat.

Summanen kasvoi itse kolmevuotiaasta lähtien kahdestaan isänsä kanssa vanhempiensa erottua.

Äiti muutti perheen tyttären kanssa toisaalle ja isä ja poika muuttivat silloin Säkylästä Rovaniemelle. Hän näki äitiään ja siskoaan lähinnä koulujen loma-aikoina.

Vuosiin on mahtunut monenmoista, isän alkoholin liikakäyttöä ja nuorukaisen omillaan olemista, mutta Summanen sanoo saaneensa reppuunsa vahvan kokemuksen siitä, että on rakastettu.

– Teatterikorkeakoulusta alkoi aivan uudenlainen vaihe elämässäni, sanoo ammattinäyttämölle Tampereen Työväen Teatteriin silloin viittä vaille valmiina napattu Summanen.

Hän uskaltaa kannustaa pareja lasten hankkimiseen.

– Nuorisoa ei saisi pelotella sellaisilla asenteilla ja ajatuksilla, että lapsiperhe-elämä on kamalaa ja kuinka kaikki voi mennä pieleen. On surullista, jos esimerkiksi syyllisyys globaalista tilanteestamme estää lasten hankkimisen.

Tarhapäivä kuvattiin kevään ja kesän aikana pääkaupunkiseudulla, minkä lisäksi yksi jakso kuvattiin Espanjan Fuengirolassa viime marraskuussa.

Elokuvassa nähdään Petteri Summasen lisäksi merkittävissä rooleissa lapsinäyttelijät Olavi von Bagh ja Ellen Herler Kuvausten aikana lapset olivat 7-vuotiaita.

– Lasten kanssa toimiminen on erilaista kuin aikuisten kanssa töiden tekeminen. Kuvauksissa oli järjestetty yksi henkilö huolehtimaan vain lapsista, joka sujuvoitti työskentelyä.

– Molemmilla lapsilla on synnynnäistä taipumusta näyttelijöiksi, Summanen kehuu

Keskeisissä rooleissa elokuvassa ovat myös Marja Salo, Marjaana Maijala, Juha Muje, Santeri Helinheimo Mäntylä, Niko Saarela, Marja Packalén, Ria Kataja ja Kimmo Taavila

Elokuvan on ohjannut Tiina Lymi ja sen ovat käsikirjoittaneet Anna Viitala ja Tiina Lymi. Elokuvan tuottavat Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Petteri Summasen pitää nykyään kiireisenä päätyö tuotantoyhtiö Zodiak Finlandin kehitysjohtajana, mutta aikaa on löytynyt myös uuden tv-sarjan käsikirjoittamiseen.

– Ihan vielä siitä ei voi kuitenkaan puhua enempää.

Tarhapäivä Kino Juhassa la 30.11. klo 16.30. Katso muut näytökset www.kinojuha.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  2. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  3. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  4. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  5. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  6. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  9. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  10. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  11. Luusereita ei ole! Nurmijärveläinen Satu Uusiautti sanoo, että kuka vain voi olla menestyjä – "Olennaista on, että ihminen ottaa opikseen ja jatkaa yrittämistä"
  12. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  13. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  2. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  3. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  4. Touhula aloittaa isot yt-neuvottelut ja saattaa sulkea yli 40 päiväkotia – Nurmijärvi voi huokaista helpotuksesta
  5. Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"
  6. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  7. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  8. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  9. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  10. Kansalaisopisto valmistautuu syksyyn – uutuutena hybridikursseja
  11. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  12. Mielipide: Nurmijärven lukioratkaisu lähestyy
  13. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  14. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.