Komission raportti: Koulutustausta vaikuttaa merkittävästi elinajanodotteeseen Suomessa

Lihavuus on lisääntynyt sekä lapsilla että aikuisilla, ja suurin osa toimenpiteistä, joilla tätä kasvua on pyritty hillitsemään, on tuottanut toistaiseksi vain vähän tuloksia. Akseli Muraja

toimitus

Vähiten koulutetut suomalaismiehet voivat odottaa elävänsä 5,5 vuotta lyhyemmän elämän kuin eniten koulutetut. Naisilla tämä koulutuksen aiheuttama ero on 3,5 vuotta. Sosioekonomisen aseman mukaiset erot elinajanodotteessa ovat Suomessa edelleen merkittäviä.

Näin todetaan Euroopan komission julkaiseman raportin maakohtaisissa tiedoissa, jossa tarkastellaan muun muassa Suomen väestön terveyttä ja merkittäviä riskitekijöitä sekä selvitetään terveysjärjestelmien tehokkuutta ja saavutettavuutta.

Suomen osalta todetaan, että huomattavaa edistystä on saavutettu tupakoinnin kaltaisten terveysriskin aiheuttavien tekijöiden vähentämisessä.

Lihavuus on kuitenkin lisääntynyt sekä lapsilla että aikuisilla, ja suurin osa toimenpiteistä, joilla tätä kasvua on pyritty hillitsemään, on tuottanut toistaiseksi vain vähän tuloksia.

Terveydentilassa havaittavat erot johtuvat suurelta osin siitä, että riskitekijöitä esiintyy enemmän vähän koulutetuilla ja pienituloisilla. Tämä näkyy tupakoinnin ja lihavuuden yleisyydessä vähiten koulutettujen ryhmässä.

Alkoholin käyttö on yhä suuri kansanterveydellinen ongelma Suomessa, sillä yli kolmasosa aikuisista kertoo käyttävänsä säännöllisesti runsaasti alkoholia.

Komission raportin mukaan yksi keskeinen haaste Suomessa on helpottaa perusterveydenhuoltoon pääsyä ja edistää nykyistä parempaa koordinaatiota perusterveydenhuollon ja sairaaloiden sekä sosiaalipalvelujen välillä.

Erityisenä huolenaiheena on, että sekä työnantajien suoraan rahoittama työterveyshuolto että yksityisten tuottajien tuottama perusterveydenhuolto lisäävät eriarvoisuutta hoitoon pääsyssä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  5. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.