Poliisi ei aloita esitutkintaa vanhoista sketsisarjoista

Jussi Vehkasalo

Poliisi ei aloita esitutkintaa tutkintapyynnöistä, joita on tehty pääasiassa 1980–1990-luvun tv-sarjoista.

Kyseessä on joukko sketsisarjoja, asiaan liittyen muun muassa näyttelijänä kulttuurin saralla toiminut, nykyään vihreiden kansanedustajana vaikuttava Pirkka-Pekka Peteliuspyysi julkisesti anteeksi vanhoja nunnuka nunnuka -saamelais-sketsejä.

Helsingin poliisilaitokselle tehtiin marraskuussa useita tutkintapyyntöjä, poliisi on arvioinut tutkintapyynnöt kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, kerrotaan tiedotteessa.

Tutkintapyynnöistä valtaosa on tiedotteen mukaan sisältänyt ainoastaan yleisluontoisen väitteen mahdollisen rikoksen tapahtumisesta.

Pelkkä väite rikoksesta ja väitettä koskevat olosuhteet eivät ole asianmukainen peruste esitutkinnan käynnistämiseksi tai edes laaja-alaisen aineiston viranomaislähtöiseen hankkimiseen ja tarkastamiseen asian esiselvityksessä.

Poliisin esiselvityksessä ei myöskään tullut ilmi, että kulttuurituotteissa täyttyisi kiihottamisrikoksen tunnusmerkistö. Asiassa on tarkasteltu eräitä videoleikkeitä siltä osin kuin ne on tutkintapyynnöissä konkreettisesti yksilöity.

Asiassa ei ole saatu selvitystä siitä, että kulttuurituotteita olisi käytetty osana jotakin muuta viitekehystä, joka yhdessä kulttuurituotteen kanssa herättäisi suvaitsemattomuutta, halveksuntaa tai jopa vihaa jotakin kiihottamisrikoskriminalisoinnilla suojattua vähemmistöä kohtaan. Näin ollen asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, eikä esitutkintaa aloiteta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.