Postilakko viivästyttää Kelan tukipäätöksiä: "Olemme joustaneet"

Kuvituskuva JOHANNA ERJONSALO

toimitus

Postilakon vuoksi Kela ei ole lakkauttanut sellaisia asumistukia, joiden vuosi- tai määräaikaistarkistus olisi joulukuun alussa, vaikka tarkistusta ei ole haettu määräajassa.

Kun asumistuen vuosi- tai määräaikaistarkistukseen on noin kuukausi aikaa, Kela lähettää tuensaajalle kirjeen, jossa muistutetaan tarkistuksesta.

Asiakkaan pitää tehdä tarkistushakemus kirjeessä kerrottuun määräaikaan mennessä. Liitteeksi tarvitaan selvitykset muuttuneista tiedoista.

Jos asiakas ei palauta hakemusta määräaikaan mennessä, asumistuen maksu lakkaa.

Postilakon vuoksi on mahdollista, että Kelan muistutuskirjeet eivät ole saapuneet asiakkaille ajoissa. Lisäksi on mahdollista, että asiakkaiden postittamat tarkistushakemukset eivät ole saapuneet Kelaan.

– Kela on joustanut, jotta yhdenkään asiakkaan tuki ei katkeaisi sen vuoksi, että tieto määräaikaistarkistuksesta ei ole tullut perille. Tämän vuoksi emme ole lakkauttaneet niitä asumistukia, jotka olisi pitänyt tarkistaa 1.12.2019, vaikka tarkistusta ei ole haettu. Näin ollen asiakkaat saavat asumistuen joulukuussa aiempien kuukausien tapaan, Kelan etuusjohtaja Anne Neimala kertoo tiedotteessa.

– Tämä kuitenkin tarkoittaa, että joukossa on asiakkaita, joiden tuen määrä olisi tarkistuksen seurauksena muuttunut tai joiden tuki olisi pitänyt lakkauttaa. Heidän tukensa joudutaan tarkistamaan takautuvasti.

Jos tuen määrä suurenee tarkistuksessa, Kela maksaa korotuksen välittömästi. Jos tuen määrä pienenee tarkistuksessa, mahdollinen liikamaksu peritään yleensä takaisin.

– Pahoittelemme asiakkaille mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa. Postilakko on poikkeustilanne. Ensisijaista oli varmistaa, että kenenkään tuki ei lakkaa sen vuoksi, ettei tieto tarkistuksesta ole tullut perille, Neimala sanoo.

Hän neuvoo, että asiakkaiden kannattaa selvittää tuen tarkistusajankohta ja tehdä tarkistus tarpeen mukaan

Yleinen asumistuki tarkistetaan viimeistään vuoden kuluttua sen myöntämisestä tai edellisestä tarkistuksesta. Eläkkeensaajan asumistuki tarkistetaan viimeistään kahden vuoden kuluttua sen myöntämisestä tai edellisestä tarkistuksesta.

Asiakas näkee oman tukensa tarkistusajankohdan edellisestä asumistuen päätöksestä.

Päätöksen voi lukea kirjautumalla Kelan verkkopalveluun osoitteessa www.kela.fi/asiointi. Asiakas voi myös soittaa Kelaan ja kysyä tarkistuksesta. Jos puhelinpalvelussa on ruuhkaa, palveluun voi myös varata ajan.

Postilakon vuoksi Kela myös soittaa asiakkaille useammin kuin yleensä. Puhelu Kelasta tulee yleensä 020-alkuisesta numerosta.

Jos asumistuen vuosi- tai määräaikaistarkistus on ajankohtainen, asiakkaan kannattaa tehdä tarkistushakemus, vaikka siitä muistuttavaa kirjettä ei olisi tullutkaan. Tarkistus on kätevintä tehdä verkkopalvelussa, mutta sen voi tehdä myös suullisesti soittamalla Kelan puhelinpalveluun tai käymällä palvelupisteessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  5. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.