Klaukkalan ohikulkutie etenee valituksesta huolimatta – yhden osuuden työt jumittavat

Lamminsuon eritasolittymän sillanrakennustyöt ovat jo pitkällä. Alueella tehdään ensi viikolla tietöitä, joiden vuoksi nopeusrajoitus laskee sillan kohdalla moottoritiellä 60 kilometriin tunnissa. Väylä

Riikka Laine

Klaukkalan ohikulkutien rakennustyöt ovat edenneet hyvää tahtia ja välitavoite on saavutettu, vaikka ihan täysin suunnitelmien mukaan hanketta ei ole päästy toteuttamaan.

Mäntysalossa kulkevan Kirkkotien katuosuuden rakennustöitä ei ole päästy aloittamaan katusuunnitelmasta viime huhtikuussa tehdyn valituksen vuoksi. Rakennustyöt odottavat vielä hallinto-oikeuden ratkaisua.

Ohikulkutien projektipäällikkö Antti Koski odottaa päätöksen tulevan ensi keväänä. Hallinto-oikeuden tiedottajan Pihla Pitkäsen mukaan kyseisessä asiaryhmässä keskimääräinen käsittelyaika on ollut viime vuosina noin 10 kuukautta. Käsittelyaika voi kuitenkin vaihdella suuntaan tai toiseen esimerkiksi laissa kiireellisemmiksi säädettyjen asioiden käsiteltäväksi ottamisen johdosta.

Koski kertoo, että Mäntysalossa oli tarkoitus tehdä tänä vuonna vasta alustavia töitä katualueella eli puuston poistoa, pintamaan poistoa, pengerrakenteita ja johtosiirtoja.

– Näitä esirakentamiseen kuuluvia töitä on pystytty tekemään suunnitellusti. Ensi vuoden aikana on tarkoitus rakentaa varsinaisia katurakenteita, jos katusuunnitelma on silloin lainvoimainen. Jos lainvoimaisuutta ei ole, niin kadun rakentaminen siirtyy mahdollisesti vuodelle 2021, Koski sanoo.

Koski on ainakin tässä vaiheessa luottavainen sen suhteen, ettei valitus tule viivästyttämään ohikulkutien valmistumista. Ja jos valitus viivästyttää hanketta, niin ainoastaan Kirkkotien katuosuutta.

– Näkemyksemme mukaan katusuunnitelman lainvoimaisuus saadaan todennäköisesti viimeistään vuoden 2021 keväällä, jolloin katuosuuskin olisi valmis urakka-ajan puitteissa.

Koski muistuttaa kuitenkin, että jos valitus menee läpi, niin katusuunnitelmaa voidaan joutua muuttamaan ja hyväksyttämään se uudelleen.

– Jos hallinto-oikeus hylkää valituksen niin rakentaminen jatkuu suunnitellusti edellyttäen, että hallinto-oikeuden päätöksestä ei valiteta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Urakoitsijana toimivan Kreaten projektipäällikkö Sami Laakso kertoo, että reilun 7 kilometrin mittaisella ohikulkutiellä on tällä hetkellä käynnissä monta työvaihetta. Moottoritien ja Kirkkotien tuntumassa tehdään louhintatöitä, Kirkkotien ja Lopentien välisellä osuudella on käynnissä maanleikkausta ja pengerrystöitä ja Luhtajoen sekä Lammintason eritasoliittymissä siltojen rakentamista. Lisäksi tiealueella tehdään Nurmijärven Veden linjasiirtoja ja louheen murskausta moottoritien tuntumassa.

– Seuraavaksi on alkamassa valaistus- sekä telematiikkarakenteiden asennustöitä, hulevesijärjestelmien rakentamista, yksityisteiden rakentamista eri puolilla hankealuetta ja Kirkkotien katualueen pengerrystyöt. Maanleikkaustyöt moottoritien itäpuolella alkavat helmikuussa.

Ohikulkutien rakentuminen näkyy monella Nurmijärven tieosuudella, jossa nopeusrajoituksia on alennettu tietöiden vuoksi.

Esimerkiksi moottoritiellä on käytössä työnaikainen 80 km/h nopeusrajoitus. Ensi viikolla moottoritien nopeusrajoitus lasketaan Lamminsuon risteyssillan kansirakenteen betonoinnin ajaksi vielä alhaisemmaksi, 60 kilometriin tunnissa.

– Sillanrakennus- ja louhintatöiden aiheuttamia yöaikaan tehtäviä liikenteensiirtoja tehdään tammikuun loppuun asti.

– Ja Kirkkotien alueella on käytössä työnaikaiset liikennevalot työmaan dumpperiliikenteen vuoksi ensi kesään asti. Louhintatyöt Kirkkotien alueella saadaan pääosin tehtyä jouluun mennessä, mutta työt Kirkkotien ympäristössä jatkuvat läpi talven, Laakso kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  5. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.