Pian voimaan astuva laki mahdollistaa tapaamisoikeuden isovanhemmille – Tuo helpotusta myös erilaisille perhemuodoille

Kuvituskuva. Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Anniina Virtanen

Pian voimaan astuu uusi lapsenhuoltolaki, joka sallii ensimmäistä kertaa isovanhemmille lainmukaisen tapaamisoikeuden lapsenlapsiinsa. Tämänhetkinen laki sallii tapaamisoikeuden vahvistamisen ainoastaan lapsen ja vanhemman välille.

Joulukuun 1. päivä voimaan astuva laki selkeyttää ja helpottaa asioita, joita kohdataan esimerkiksi uus-, sijais- tai apilaperheissä. Apilaperhe tarkoittaa, että lapsella on biologisten vanhempien lisäksi sosiaalisia vanhempia.

Uudistuva laki mahdollistaa tapaamisoikeuden lapsen ja hänelle erityisen henkilön välille. Lapsella on kuitenkin oltava henkilöön läheinen vakiintunut suhde, jota voi verrata lapsen ja vanhemman suhteeseen.

Jatkossa vanhemmilla on entistä laajemmat mahdollisuudet sopia muun muassa huoltajuudesta ja lapsen asumisesta. Lakiuudistus mahdollistaa lapsen asumisjärjestelynä sen, että lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona.

Vanhemmilla on jatkossa aiempaa laajemmat mahdollisuudet sopia muun muassa huoltajuudesta ja lapsen asumisesta. Yksi merkittävä uudistus on se, että oheishuollosta on mahdollista sopia vanhempien kesken.

Hyväksyessään lapsenhuoltolain uudistusta koskevan hallituksen esityksen eduskunta edellytti muun muassa, että hallitus seuraa tarkoin uudistuksen toimeenpanoa ja vaikutuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  2. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  3. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  4. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  5. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  6. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  7. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  8. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  9. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  12. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  13. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  14. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  15. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  2. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  3. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  4. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  5. Nämä Nurmijärven leikkikentät kannattaa katsastaa – katso kuvat kaikilta leikkikentiltä
  6. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  7. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  8. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  9. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  10. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  11. Avoimet puutarhat -tapahtumaan mukaan lähteneessä Pellonreunan puutarhassa ei kitketä eikä kastella – "Helpottaa, kun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä suunnitelmaa"
  12. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  13. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  14. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  15. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.