Louhintahiekka Oy:n suunnitelmiin kirjoitti vastineen 737 lähiseudun asukasta

Raalan ja Nukarin asukkaat osallistuivat isolla joukolla Louhintahiekka Oy:n yva-ohjelmaa käsitelleseen yleisötilaisuuteen. Hanketta vastustavan vastineen allekirjoitti 737 ihmistä. Taina Joutsen

Taina Joutsen

Raalan ja Nukarin asukkaat, alueen maanomistajat, hankkeen vaikutusalueen asukkaat ja alueella harrastajat sekä elinkeinonharjoittajat vastustavat Louhintahiekka Oy:n Nukarin kiviainesaluetta kokonaisuudessaan.

Uudenmaan ely-keskukselle jätetyn ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa (YVA) koskevan vastineen on allekirjoittanut 737 henkilöä. Vastine koskee hanketta, jossa tuusulalainen Louhintahiekka Oy käyttäisi Hämeentien ja Hynnänkorventien väliin jäävää noin 44 hehtaarin aluetta muun muassa kiviaineksen ottoon ja pilaantumattomien maa-ainesten loppusijoitukseen.

Vastineen mukaan vaihtoehto V0 on ainoa, jonka alueen asukkaat ja elinkeinonharjoittajat voivat hyväksyä. Tämä vaihtoehto tarkoittaa, ettei hanketta toteutettaisi lainkaan.

Vastineessa vaaditaan myös alueella nyt meneillään olevien toimenpiteiden lopettamista välittömästi, kunnes kaikki tarpeelliset selvitykset on tehty.

Vastineen mukaan hanke on jo vaikuttanut alueen kiinteistöjen maisemaan. Toiminnasta on allekirjoittaneiden mukaan aiheutunut myös häiritsevää melua alkuvuodesta 2019 lähtien, jolloin siellä käynnistyi puuston ja metsän hävittäminen. Vastineen mukaan alueelle on myös rakennettu ja rakennetaan parhaillaan teitä.

– Toimenpiteiden keskeyttäminen on ely-keskuksen toimivallassa vain, jos kyseessä on luonnonsuojelu- tai vesilain alainen vaarassa oleva kohde,ylitarkastaja Liisa Nyrölä Uudenmaan ely-keskuksesta sanoo.

– Ely-keskus on edellyttänyt, että luonnontilaisten lähteiden ja norojen esiintyminen alueella selvitetään, hän jatkaa.

Metsää saa Nyrölän mukaan kaataa ja metsäautoteitä rakentaa, kun metsänkäyttöilmoitus on tehty. Metsänkäyttöilmoitukset käsittelee Metsäkeskus.

– Mikäli muita valvonnallisia asioita on, valvonnasta vastaa paikallinen ympäristöviranomainen eli tässä tapauksessa Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, Nyrölä sanoo.

Vastineessa arvostellaan tiukasti myös tapaa, jolla useimmat selvitykset alustavassa arviointiohjelma-asiakirjassa on tehty. Asiakirja on lausunnon mukaan laadittu kauttaaltaan erittäin puutteellisesti ja sisältää virheellistä tietoa.

Vastineessa todetaan, että käytetyt selvitykset ovat erittäin vanhoja eivätkä kuvaa nykytilaa. Osassa selvityksiä ei ole vastineen mukaan käytetty tuoreimpia saatavilla olevia tietoja.

Allekirjoittajat vaativatkin, että kaikki selvitykset on suoritettava ennen minkäänlaisen toiminnan aloittamista, ei toiminnan alettua kuten arviointiohjelmaan on osan selvitysten osalta kirjattu.

69-sivuisessa vastineessa ja sen kuvaliitteissä käydään läpi koko ely-keskuksen käsittelyssä nyt oleva alustava arviointiohjelma-asiakirja.

Hanke on nyt vaiheessa, jossa ely-keskus tarkastelee konsulttiyhtiö Vahanen Oy:n Louhintahiekalle laatimaa YVA-menettelyn ensimmäistä vaihetta eli arviointiohjelmaa. Sitä koskevien lausuntojen ja mielipiteiden viimeinen jättöpäivä oli 22. lokakuuta.

Määräaikaan mennessä jätettiin 10 lausuntoa ja 107 mielipidettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.