HS: Antti Rinne huolissaan peruspalveluiden rahoituksesta: "On suuri riski, että verotulot vähentyvät merkittävästi, jos ihmiset käyttäytyvät, kuten toivomme"

Antti Rinne (sd.). Pekka Ruissalo

toimitus

Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa huolissaan verotulojen riittävyydestä.

Rinteen mukaan uusia tuloja pitää löytää, sillä ilmastopäätösten takia esimerkiksi liikenteen nykyiset verotulot hiipuvat.

Hallitus on toteuttanut ilmastopolitiikkaa esimerkiksi nostamalla bensiiniveroa ja verottomalla uusia autoja niiden hiilidioksidipäästöjen mukaan. Päästöjen vähentyessä vähenevät siis myös niihin liittyvät verotulot.

”On suuri riski, että verotulot vähentyvät merkittävästi, jos ihmiset käyttäytyvät, kuten toivomme”, Rinne sanoo HS:lle

HS:n mukaan vuotuiset verotulot liikenteestä ovat noin 8 miljardia euroa, eli 14 prosenttia valtion kaikista

”Kun tämä kahdeksan miljardin potti pienenee, joudumme samalla miettimään, kuinka paljon ylipäätään liikenteestä voi saada tuloja hyvinvoinnin rahoitukseen”, Rinne sanoo.

Korvaajaksi Rinne veikkaa muita haittaveroja. Näihin kuuluvat tupakka, alkoholi ja polttoaineet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keudalle lähes 3 miljoonan tukipotti – hyödynnetään uusien opettajien palkkaamiseen
  2. Nurmijärvellä melko hyvä ilmanlaatu – eniten päästöjä liikenteestä ja puunpoltosta
  3. Keusoten asumispalveluiden lääkäripalveluiden tuottajaksi Mehiläinen – "Parantaa palvelun laatua ja saatavuutta"
  4. 4H-nuoret keräävät yrttejä suoraan luonnosta – Nurmijärven Aleksian Padalle 1 000 litraa nokkosta
  5. Rahaa opetukseen ja kasvatukseen – Nurmijärvelle yli 714 000 euroa koronavaikutusten tasoittamiseen
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  8. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  9. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  10. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  11. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  12. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  13. Tievalaistuksen rakentaminen käyntiin useassa kohteessa – haittaa liikenteelle
  14. Kissojen ulkoilu puhuttaa Nurmijärvellä – näin asiasta tiedottaa Suomen Kissaliitto
  15. Lukihäiriön kanssa kamppaileva Sirkku Jauhiainen perusti verkkosivun lisätäkseen tietoisuutta: "Lukihäiriö on tehnyt minusta tarkan ja empaattisen"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kissojen ulkoilu puhuttaa Nurmijärvellä – näin asiasta tiedottaa Suomen Kissaliitto
  2. Keusoten asumispalveluiden lääkäripalveluiden tuottajaksi Mehiläinen – "Parantaa palvelun laatua ja saatavuutta"
  3. Roskapönttö roihusi Kirkonkylällä – suuremmalta vahingolta vältyttiin
  4. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  5. Nurmijärvellä melko hyvä ilmanlaatu – eniten päästöjä liikenteestä ja puunpoltosta
  6. Tievalaistuksen rakentaminen käyntiin useassa kohteessa – haittaa liikenteelle
  7. 4H-nuoret keräävät yrttejä suoraan luonnosta – Nurmijärven Aleksian Padalle 1 000 litraa nokkosta
  8. Keudalle lähes 3 miljoonan tukipotti – hyödynnetään uusien opettajien palkkaamiseen
  9. Lukihäiriön kanssa kamppaileva Sirkku Jauhiainen perusti verkkosivun lisätäkseen tietoisuutta: "Lukihäiriö on tehnyt minusta tarkan ja empaattisen"
  10. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  11. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  12. Rahaa opetukseen ja kasvatukseen – Nurmijärvelle yli 714 000 euroa koronavaikutusten tasoittamiseen
  13. Selvitys: Koulujen sulkemisella oli mitätön vaikutus lasten koronatartuntoihin – Opettajienkaan riski ei Ruotsin tietojen mukaan suurentunut
  14. Keusotelta vahvistus: Ikääntyneiden päivätoiminta loppuu Rajamäellä
  15. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.