Seksirikoksista epäillyn Sillanpään keikkajärjestäjä sai rauhoittavan soiton – "Totta kai konsertti järjestetään"

Jussi Vehkasalo

Tämän aamun uutinen Jari Sillanpään saamasta syytteestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja epäillystä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä säikäytti parhaillaan käynnissä olevan Sillanpään Kulku ihmisen -konserttikiertueen vastaavan tuottajan Lilja Kainulaisen

– Tietysti tieto aluksi säikäytti, mutta Sillanpään asianajaja Riitta Leppiniemi soitti minulle, ja kertoi, että Sillanpäätä ei syytetä lapseen koskemisesta eikä häntä ole pidätetty. Tuon rikosnimikkeen alle mahtuu kaikenlaista, Kainulainen kertoo.

Kiertueen seuraava konsertti on huomenna lauantaina Joensuun Carelia-salissa, ja konsertti on loppuunmyyty.

– Totta kai konsertti järjestetään. Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee, Kainulainen jatkaa.

Kulku ihmisen -konserttikiertueen suuren kysynnän vuoksi lisäkonsertti järjestetään Helsingin Musiikkitalossa 19. maaliskuuta.

Sillanpäällä on myös Herää jouluun -kirkkokonsertteja joulukuussa Maija Hapuojan ja Anna-Mari Kähärän orkesterin kanssa, Kainulaisen Lilja Production on järjestämässä myös näitä kirkkokonsertteja.

– Aion soittaa kiertueen kirkkoihin ja kysyä heidän kantaansa tässä tilanteessa, Kainulainen jatkaa.

Sillanpää, Hapuoja ja Kähärän orkesteri esiintyvät myös Espanjan Fuengirolan Palacio de la Pazissa 30. marraskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  2. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  3. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  4. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  5. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  6. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  9. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  10. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  11. Luusereita ei ole! Nurmijärveläinen Satu Uusiautti sanoo, että kuka vain voi olla menestyjä – "Olennaista on, että ihminen ottaa opikseen ja jatkaa yrittämistä"
  12. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  13. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  2. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  3. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  4. Touhula aloittaa isot yt-neuvottelut ja saattaa sulkea yli 40 päiväkotia – Nurmijärvi voi huokaista helpotuksesta
  5. Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"
  6. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  7. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  8. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  9. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  10. Kansalaisopisto valmistautuu syksyyn – uutuutena hybridikursseja
  11. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  12. Mielipide: Nurmijärven lukioratkaisu lähestyy
  13. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  14. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.