Rajua väkivaltaa suositulla ulkoilualueella Vantaalla – MTV: Lämmin veri juoksi kaulalla

Hiiriharju eli Möskäri tunnetaan ulkoilualueena ja muun muassa kuntoporstaistaan. Markku Weckman / arkisto

toimitus

Suositulla Hiiriharjun tekomäellä Vantaan Simonkylässä sattui raju väkivallanteko kesäkuussa 2016, kertoo MTV Uutiset

Osallisena oli kolme miestä, joista kaksi tuomittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa pahoinpitelyrikoksista. Kolmas ennätti kuolla ennen oikeudenkäyntiä.

Tappelussa alakynnessä ollut ja itseään nyrkein puolustanut, vuonna 1980 syntynyt mies tuomittiin pahoinpitelystä 80 päivän ehdolliseen vankeuteen.

19-senttisellä keittiöveitsellä aseistautunut, vuonna 1988 syntynyt mies sai tuomion muun muassa törkeästä pahoinpitelystä. Tuomio on vuosi ja 7 kuukautta ehdollista.

Välikohtauksen syy jäi epäselväksi. Veistä käyttänyt mies kertoi MTV:n mukaan, että kolmikko oli ystäviä. Tappelua oli edeltänyt juopottelu ja istuskelu baarissa.

Tappelun puhjettua veitsellä aseistautunut mies onnistui MTV:n mukaan lyömällä ja potkimalla kaataa vuonna 1980 syntynyt mies maahan. Mies kertoi oikeudessa menettäneensä tajuntansa ja havahtuneensa siihen, että hänen kurkulla pidettiin veistä ja lämmin veri juoksi hänen kaulallaan.

Veitsimiehen lopetettua hetkeksi mies pääsi ylös ja pahoinpiteli paikalla ollutta kolmatta miestä niin, että tältä katkesi hampaita ja värttinäluu. Mies yritti pahoinpitelyn lomassa tavoittaa myös veitsimiestä, joka kuitenkin pakeni paikalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  2. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  5. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Nurmijärvelle hopeaa golfin SM-kisoista
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. Kesäkirppikset alkoivat Rajamäellä – seuraava tapahtuma torstaina
  13. Pääkirjoitus: Keväästä jäi sittenkin positiivinen fiilis
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.