Voisitko tuoda kunnalle positiiviista julkisuutta? Kunnan sponsorointituet haettava marraskuussa

Kunta on sponsoroinut mm. SB-Prota. Nyt sponsorirahaa voivat hakea myös muut seurat ja toimijat. SUOMEN SALIBANDYLIITTO / JUHANI JÄRVENPÄÄ

toimitus

Nurmijärven kunnan kotisivuilla on nyt lomake, jonka kautta esimerkiksi järjestöt, seurat, urheilijat, ryhmät ja joukkueet voivat hakea kunnan sponsorointirahaa vuodelle 2020. Hakemus on tehtävä marraskuun loppuun mennessä.

Hakemusmenettely on tänä vuonna uudenlainen, sillä kunta uudisti ohjeensa huomioimiseen ja markkinointiyhteistyösopimuksiin liittyen viime syksynä.

Uuden hakutavan mukaan kaikki pidemmästä sponsorointisopimuksesta kiinnostuneet hakevat sponsorointirahaa samalla lomakkeella ja samaan aikaan. Lisäksi hakemukseen kuuluu vapaamuotoinen perustelu.

– Näin kaikki tahot ovat hakiessa samalla viivalla, viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo.

Siltanen muistuttaa, että sponsorointi on ensisijaisesti markkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kunnalle positiivista julkisuutta.

– Emme kunnassa arvota esimerkiksi naisten ja miesten joukkueita tai taidetta ja eri urheilulajeja keskenään, vaan kriteerinä on sponsoroitavan tahon tarjoama näkyvyys kunnalle. Näin esimerkiksi myös pienemmät toimijat voivat innovatiivisella viestinnällään erottua edukseen, Siltanen sanoo ja muistuttaa, että kaikkien tahojen kanssa sopimuksia ei voida kuitenkaan tehdä.

Kunta solmii kaikkiaan kahdenlaisia sponsorointisopimuksia. Pidempikestoiset sponsoriyhteistyösopimukset tehdään kalenterivuoden ajaksi, ja juuri niiden hakemukset tulee tehdä marraskuun loppuun mennessä.

Lisäksi kunta tekee markkinointiyhteistyötä lyhyempikestoisten hankkeiden tai tapahtumien kanssa, joissa kunta ei ole pääasiallinen toteuttaja. Näitä hankkeita varten sponsorointitukea voi hakea joustavasti koko vuoden ajan. Kunta päättää tapauskohtaisesti osallistumisestaan hankkeiden rahoitukseen tai markkinointiin. Siltanen muistuttaa, että tällaisissa tapauksissa on toivottavaa olla yhteydessä kunnan viestintään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen hankkeen toteuttamista.

Sponsorointirahan lisäksi kunnalla on edelleen olemassa erilaisia toimintatukiavustuksia, jotka jaetaan toisenlaisin perustein

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.