"Yksi juttu ei voi koskaan kertoa kaikkea" – Julkisen sanan neuvoston tuleva puheenjohtaja muistuttaa moniäänisen median tärkeydestä

Eero Hyvönen puhui perjantaina Hyvinkäällä järjestetyillä Suurilla Sanomalehtipäivillä. Toni Forssell

Toni Forssell

Julkisen sanan neuvoston tulevan puheenjohtajan Eero Hyvösen mielestä netissä käytävään keskusteluun osallistuvien kannattaisi muistaa, että kommenttien kirjoittamisen suhteen ei tarvise kiirehtiä.

Sillä tavoin on suurempi mahdollisuus välttyä sanomistensa suhteen ylilyönneiltä, kuten vihapuheelta.

– Vaikka tunteet tulisivatkin pintaan ja tuntuu, että nyt on kiire kommentoida, niin oikeasti näin ei ole. Tärkeimmät aiheet eivät nimittäin katoa ja niihin kyllä ehtii miettimään pohditummankin kommentin, hän toteaa.

Selvää on myös se, että julkiseen keskusteluun ei kannata osallistua myöskään väsyneenä tai päihteiden vaikutuksen alaisena, hän mainitsee.

Hyvösen mukaan uutisjuttuja kommentoidessa kannattaisi aina muistaa myös se, että aiheelle on aina tietoisesti valittu joku näkökulma ja rajaus.

– Yksi juttu ei voi koskaan kertoa kaikkea. Sen takia voi aina myös ehdottaa uusia näkökulmia tai löytää niitä toisista jutuista.

Hyvönen osallistui perjantaina Hotel Sveitsissä järjestetyille Sanomalehtiliiton Suurille Lehtipäiville, jossa hän piti aiheeseen liittyen myös oman puheenvuoronsa.

Puheessaan hän nosti esille muun muassa sen, että vaikka laissa vihapuhetta ei olekaan erikseen määritelty, siihen suhtaudutaan nykyään aiempaa tiukemmin.

Aikojen saatossa yhteiskunnallinen tilanne ja moraali muuttuvat, jonka myötä muuttuvat myös tulkinnat.

– Asiaa voi verrata siihen, että parikymmentä vuotta sitten käytiin vielä tiukkaa keskustelua siitä, että tulisiko lasten fyysinen kurittaminen sallia vai ei. Vihapuheen suhteen on nyt käymässä samalla tavalla.

JSN:n puheenjohtajana Hyvönen aloittaa vuodenvaihteen jälkeen. Neuvoston tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.

Se siis valvoo sitä, että joukkoviestinnän harjoittajat ja journalistit toimivat alan eettisten periaatteiden ja neuvoston perussopimuksen, eli journalistin ohjeiden, mukaisesti.

Hyvösen mukaan neuvostolle tulleet kantelut ovat viime vuosina olleet pienoisessa laskussa. Vuosittain niitä tulee tällä hetkellä 300-400, joista noin 60 on otettu käsiteltäväksi.

– Kanteluiden määrän laskeminen ei ole paha asia, sillä silloin asioiden perustellumpaan käsittelyyn jää enemmän aikaa.

Hän myös muistuttaa, että ihmisten ei pitäisi lähteä kantelemaan asioista näkemyspohjalta, vaan syynä pitäisi olla aina journalistin ohjeiden rikkominen.

– Se, että on väärä mielipide, ei ole syy kantelulle, hän sanoo.

– Jokaisella lehdellä on oikeus omaan linjaansa ja toivo onkin juuri siinä, että meillä on riittävän moniääninen media, jotta ihmiset saavat monipuolisen kuvan yhteiskunnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  2. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  3. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  4. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  5. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  15. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.