"Suomalainen voittaa aina" on tuttu mainoshokema – Viranomainen ärähtää: Näin Veikkaus rikkoo sääntöjä ja lakia

Veikkaus on muun muassa luvannut vähentää peliautomaattien määrää. Kilpailuviranomainen vaatii nyt, että lain rikkomuksista annetaan jatkossa tuntuvia rangaistuksia. Merja Turunen

Mikko Välimaa

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) katsoo, että valtion pelimonopoli Veikkaus on rikkonut rahapelien markkinointia koskevia säännöksiä.

Veikkaus ei myöskään ole aina noudattanut omia markkinoinnin vastuullisuusperiaatteitaan.

– Vastuullisuusperiaatteidensa mukaan Veikkaus ei ihannoi runsasta pelaamista. Todellisuudessa markkinoinnissa on käytetty runsaasti kannustavia ja kehottavia ilmaisuja. Markkinointia tukee se, että peliautomaatteja on sijoiteltu paikkoihin, joissa ihmisiä liikkuu paljon, jolloin pelaaminen pysyy ihmisten mielessä. Pelaamismotivaatiota pidetään myös yllä korostamalla pelaamisesta saatujen rahojen käyttämistä yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseen ja että 'suomalainen voittaa aina', KKV arvostelee perjantaina julkaistussa tiedotteessa.

KKV esittää, että Veikkauksen pitää jatkossa mainostaa pelaamisen hallinnan välineitä vähintään yhtä paljon kuin itse pelejä.

Arpajaislain säännöksiä pitää niin ikään tarkentaa, ja Poliisihallituksen laatimat linjaukset rahapelien markkinoinnista päivittää.

Erityisenä ongelmana KKV pitää sitä, että Veikkaus on saanut Poliisihallitukselta useita huomautuksia lain rikkomuksista. EU-komission edellytys kansalliselle pelimonopolille on, että lakia noudatetaan.

EU-säädösten mukaan monopoliasemassa oleva yhtiö ei saa myöskään yllyttää ja rohkaista liiallisesti pelaamaan.

Rahapelien markkinoinnin sääntelyä on KKV:n mukaan uudistettava niin, että rahapelihaittoja voidaan vähentää.

– Rahapelien markkinointisääntelyn rikkomisesta langetettavien markkinointikieltojen ja uhkasakkojen tulisi olla nykyistä tuntuvampia. Suomessa voisi myös olla Ison-Britannian tapaan taho, joka tarkastaisi rahapelimainoksia etukäteen.

Yhtenä esimerkkinä KKV mainitsee lapset, jotka altistuvat pelimainoksille ja pelaamiselle osana omaa arkeaan. Veikkaus on sitoutunut periaatteissaan siihen, ettei lapsiin kohdisteta pelimarkkinointia.

Uusi selvitys on osa KKV:n laajempaa hanketta, jossa tarkastellaan rahapelijärjestelmän aiheuttamaa ongelmapelaamista ja muita rahapelihaitta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  15. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.