Tuleeko Suomeenkin 6–40 euron lentovero? – "Autoilija maksaa bensalitrasta lähes euron veroa, lentomatkustaja ei maksa mitään"

Aloitteen idean takana on Fiskarsissa asuva Silja Jääskeläinen. Hän on myös aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja. Elina Laiho

Elina Laiho

Lentoveroa kannattavan kansalaisaloitteen nimienkeruu jatkuu vielä lauantaihin. Eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 nimeä saatiin kuitenkin kasaan keräyksen viime hetkillä, ja raja on nyt ylitetty.

Silja Jääskeläinenon Raaseporissa Fiskarsissa asuva liikunta- ja nuoriso-ohjaaja, joka on aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

– Sain idean aloitteesta viime syksynä.

Nimien keruu alkoi puolisen vuotta sitten.

Lain mukaan allekirjoituksia pitää saada puolessa vuodessa 50 000, jotta kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Tavoite täyttyi torstaina.

Allekirjoittajia ovat muun muassa Esko Valtaoja, Olavi Uusivirta ja Anssi Kela

Jääskeläinen haluaisi nähdä, että lentoverolla saataisiin lentämisen määrää vähennettyä.

– Haemme sitä, että saastuttajan pitäisi maksaa. Suomalaisten asukasta kohden lasketut lentopäästöt ovat toiseksi isoimmat Singaporen jälkeen.

– Lentopetrolia ei veroteta lainkaan tällä hetkellä. Autoilija maksaa bensalitrasta lähes euron veroa. Sen sijaan lentomatkustaja ei maksa mitään, vaikka on kyse hyvin saastuttavasta liikennemuodosta.

Euroopassa lentoveroja on käytössä muun muassa Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa.

– Ruotsissa lentovero on 6–40 euroa. Malleja on erilaisia.

Ruotsissa lentäminen on kääntynyt laskuun lentoveron käyttöönoton jälkeen. Osasyy vähenemiseen voi tosin olla kruunun heikentyminen.

Jääskeläinen on itse ollut lentämättä 15 vuotta ympäristösyistä.

– Matkailla voi myös maata pitkin.

Tämä juttu julkaistiin ensin Länsi-Uusimaa-lehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sääksin alkukesän suositut saunaillat peruttu – "Seuraamme tilannetta"
  2. Nurmijärven uimarannat aukeavat – käyttäjiä suositellaan pitämään kahden metrin turvavälit
  3. Eppu Normaalin keikka Taaborilla perutaan – oli jo loppuunmyyty
  4. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  5. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  6. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  7. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  8. Keusoten puhelinpalvelussa teknisiä ongelmia – palvelukatkoksia ja puheluiden ruuhkautumista
  9. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  10. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  11. Nurmijärven kirjastot avaavat 2,5 kuukauden tauon jälkeen – palvelevat läpi kesän
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  14. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  15. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.