Joka kolmas korkeakouluopiskelija haluaa yrittäjäksi – nämä alat vetävät nyt kiivaimmin

Maa- ja metsätalousalan yrittäjyys kiinnostaa nyt korkeakouluopiskelijoita. Irma

Jari Pietiläinen

Kolmasosa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoista ilmoittaa olevansa halukas toimimaan yrittäjänä tulevaisuudessa.

– Korkeakouluopiskelijoiden suhde yrittäjyyteen on ilahduttavan vahva. Tämä on suuri mahdollisuus, jota ei ole varaa hukata, kertoo Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä

Tärkeimmät syyt yrittäjyyshalukkuudelle ovat mahdollisuus päättää itsenäisesti työstä ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Tulokset selviävät Suomen Yrittäjien perjantaina julkaisemasta Opiskelijasta yrittäjäksi 2019 -tutkimuksesta.

– Väestön vanhenemisen ja teknologisen murroksen ravistelema Suomi tarvitsee uusia osaavia yrittäjiä luomaan työtä ja uudistamaan yrityskenttää, Mikkilä huomauttaa.

Eniten yrittäjähalukkaita on maa- metsätalousaloilla, tekniikan aloilla sekä kaupan, hallinnon ja oikeustieteiden alalla opiskelevissa.

Yrittäjähalukkuus on vahvempaa miehissä kuin naisissa. Ruotsinkieliset kokevat yrittäjyyden houkuttelevampana kuin suomenkieliset.

Yrittäjäksi haluavista opiskelijoista noin puolet suuntaisi ensisijaisesti työnantajiksi. Kaksi kolmasosaa halukkaista aikoisi kasvattaa tulevaa yritystään, ja kansainvälisille markkinoille yrityksensä veisi reilu puolet.

Kaikista opiskelijoista yli puolet pitää yrittäjyyttä hyvänä keinona edistää yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  4. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  5. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  10. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  11. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  4. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  5. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  6. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  9. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  10. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  11. Ympäristötoimialalle hallinnon asiantuntija – vastaa mm. asioiden valmistelusta ja viestinnästä
  12. Lupiineja hävitetään Tiiran rannalta talkoilla – kaikki tervetulleita mukaan
  13. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  14. Pääkirjoitus: Palautuuko lukioratkaisu lähtöruutuun?
  15. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.