Pertsa ja Kilu nähdään televisiossa ja elokuvissa – Nelonen osti levitysoikeudet

Pertsaa elokuvassa näyttelee Olavi Kiiski ja Kilua Oskari Mustikkaniemi.

toimitus

Nurmijärven Kirkonkylässä asuvan Taavi Vartian ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Pertsa ja Kilu nähdään televisiossa ja elokuvateattereissa, kun Nelonen Media on ostanut elokuvan levitysoikeudet.

Vartian mukaan koko perheen seikkailuelokuva on kertomus ystävyydestä, rohkeudesta ja mielikuvituksen voimasta.

Vauhdikas elokuva perustuu Väinö Riikkilän nuorisoromaaneihin.

Nelonen Media kertoo tiedotteessaan kotimaisen elokuvan päällikkö Antti Luusuaniemen iloitsevan siitä, että Nelonen Median leffalevitys laajenee jo toisella koko perheen elokuvalla. Hän uskoo Pertsa ja Kilu -elokuvan kiinnostavan kaiken ikäisiä elokuvan ystäviä.

– Pertsan ja Kilun tunnettuus ja vahva tarina toivottavat useammankin sukupolven tervetulleeksi yhdessä elokuvateattereihin. On hienoa päästä levittämään seikkailuelokuvaa, jota voi mennä katsomaan koko perheen voimin, Luusuaniemi sanoo.

Hyvinkääläisen mukaan Taavi Vartia on Suomen ykkösohjaajia ja hallitsee suvereenisti Pertsan ja Kilun jännittävän maailman.

– Itselläni on ollut etuoikeus näytellä Taavin ohjauksessa Sykkeessä. Hän on erinomainen näyttelijäohjaaja ja saa varmasti nuoret tähdet loistamaan valkokankaalla. Taavin elokuva on niin nuorille kuin vanhemmillekin Pertsa ja Kilu -faneille ja tulee varmasti täyttämään elokuvateattereiden salit, Luusuaniemi sanoo.

Vartia painottaa elokuvan olevan ennen kaikkea tarina ystävyydestä.

– Uuden ajan Pertsa ja Kilu on suuri toimintaseikkailu kaiken ikäisille. Se on kertomus rohkeudesta, kekseliäisyydestä ja mielikuvituksen voimasta. Ennen kaikkea elokuva on energiaa uhkuva tarina ystävyyden voimasta – kuinka kolhuja saanut ystävyys lopulta voittaa ja auttaa yli karikkojen, Vartia sanoo.

Vartia kertoo, että elokuvassa poikien mielikuvitukselliset leikit muuttuvat todeksi heidän päästessään pankkiryöstäjän ja kadonneen huvijahdin jäljille.

Tapahtumat kiinnostavat koko yhteisöä, ja etenkin virkaintoista nuorta poliisia. Alkaa vauhdikas ja jännittävä kilpajuoksu, kun Pertsa ja Kilu yrittävät löytää uponneen huvijahdin, josta on luvattu löytöpalkkio. Samaan aikaan myös pankkirosvo ja poliisikin yrittävät päästä nostamaan jahdin sekä sinne kätketyn saaliin meren pohjasta.

Vartialla on pitkä yhteinen historia Pertsan ja Kilun kanssa.

– Oma taustani Pertsaan ja Kiluun syntyi 70-luvulla, kun pikkupoikana lueskelin kyseisiä kirjoja ja katsoin Vili Auvisen ohjaamia tv-elokuvia. Suhteeni aiheeseen ohjaajana ja käsikirjoittajana sai alkunsa, kun 1999-2000 käsikirjoitin ja ohjasin YLE:lle 12-osaisen tv-sarjan Pertsan ja Kilun uudet seikkailut. Samassa yhteydessä tapasin kirjailija Riikkilän lesken, Meeri Riikkilän Yhteisesti syntynyt luottamus tarkoin varjeltuun aiheeseen toi minulle pitkäaikaisen yksinoikeuden Pertsa ja Kilu -aiheen käsittelyyn televisiossa ja elokuvassa. Olen ottanut tämän luottamukseen perustuvan sopimuksen suurena kunniana, ja tästä syystä tartun jälleen kerran aiheeseen, Vartia kertoo.

Elokuvan päärooleissa nähdään Olavi Kiiski (Pertsa) ja Oskari Mustikkaniemi (Kilu). Elokuvaa ovat tähdittämässä myös mm. Elsa Saisio, Elias Westerberg sekä Turkka Mastomäki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  2. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  3. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  14. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  15. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.