Nurmijärven Kirkonkylän konttori suljetaan – Lammin Säästöpankki yhdistää konttoreita

Riikka Laine

Nurmijärven Kirkonkylässä sijaitsevan Lammin Säästöpankin konttorin toiminta loppuu vuodenvaihteessa, kun pankki vähentää konttoreitaan. Lammin Säästöpankki ilmoitti maanantaina, että Kirkonkylän konttori yhdistetään Klaukkalan konttoriin.

Samalla pankki yhdistää Hattulan ja Janakkalan konttorit Hämeenlinnan keskustan konttoriin ja Tuuloksen konttori yhdistetään Lammin konttoriin. Tuusulan ja Riihimäen konttorit muutetaan samassa yhteydessä ajanvarauskonttoreiksi.

Säästöpankki perustelee päätöstä pankkialan murroksella. - Pankkiala käy parhaillaan läpi suurta murrosvaihetta, jonka taustalla ovat asiakaskäyttäytymisen muutos ja jatkuvasti kehittyvä teknologia investointivaateineen. Pankkien toimintaan vaikuttavat myös laajeneva sääntely ja tiukentuneet vakavaraisuusvaatimukset, jotka lisäävät pankkiliiketoiminnan kannattavuuden merkitystä. Perinteisten konttoripalveluiden tarve on vähentynyt samalla, kun asiantuntijapalveluiden tarve on lisääntynyt, Säästöpankin tiedotteessa todetaan.

ToimitusjohtajaLauri Kalpala kertoo tiedotteessa, että asiakas voi jatkos¬sakin asioida tutun toimihenkilön kanssa. Tiedotteen mukaan konttoriverkostoon liittyvillä muutoksilla ei ole välittömiä henkilöstövaikutuksia.

- Muutoksien jälkeen Hämeenlinnan, Hyvinkään, Klaukkalan ja Lammin kontto¬reista rakentuu täyden palvelun osaamiskeskuksia, joissa kehitämme erityisesti talouden neuvonannon palveluita.

- Panostamme myös henkilöstön liikkuvuuteen, jolloin asiakkaan ei välttämättä tarvitse tulla pankkiin vaan pankki voi tulla entistä useammin asiakkaan luo. Esimerkiksi yrittäjille tämä antaa mahdollisuuden hoitaa pankkiasiat kuntoon siellä, missä heille parhaiten sopii ja aikaa jää elinkeinon harjoittamiseen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut