Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyä lukutaitoa kehittämällä

toimitus

Ammattiliitto Jyty myönsi viime keväänä Nurmijärven kunnankirjastolle 5 000 euron avustuksen, jolla kirjasto palkkasi nuoren työntekijän edistämään lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa. Kaikkiaan Jyty lahjoitti 100-vuotisjuhlavuotenaan 110 000 euroa lukukampanjaan 22 kirjastolle eri puolilla Suomea.

Nurmijärvellä kirjastoon palkatun nuoren Joona Viljasen työtehtäviin kuuluivat kirjatrailereiden eli kirjojen esittelyvideoiden teko sekä lukuvinkkilistojen laatiminen nuorille aihealueittain.

Kirjastonjohtajan mukaan Kirjatrailerit ja lukuvinkkilistat viedään nettiin ja Ratamo-verkkokirjastoon niiden valmistuttua.

Viljanen on työssään pitänyt myös kirjavinkkauksia ja esittelyjä 7. luokkalaisille sekä satutunteja pienemmille lapsille.

Lukukampanjan kunniaksi Jyty teki vierailun Klaukkalan kirjastoon tämän viikon keskiviikkona. Vierailulla keskusteltiin mm. lasten ja nuorten lukemisesta ja lukutaidosta sekä yleisten kirjastojen tulevaisuudesta.

Paikalla olivat lukemisen edistämiseen palkatun nuoren lisäksi Nurmijärven kunnan sivistysjohtaja Tiina Hirvonen ja Klaukkalan kirjaston kirjastopäällikkö Katri Rahkola Ammattiliitto Jytystä paikalla olivat Pirjo Tajakka ja Raija Pekkala Jyty Keski-Uusimaa ry:stä sekä alueasiamies Satu-Maarit Urtti

Jytyn edustajat kertoivat, että lukukampanjan tarkoituksena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä, korostaa lukutaidon merkitystä sekä nostaa esille kirjastojen merkittävää roolia yhteiskunnan sivistystyössä.

– Varsin moni lukukampanjaan hakeneista kirjastoista mainitsi hakemuksessaan alueen syrjäytymisriskit. Tutkimusten mukaan juuri perinteisellä lukutaidolla on merkittävä rooli syrjäytymisen ehkäisyssä, Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros toteaa.

Jyty on moniammatillinen ammattiliitto, jonka jäsenkunnassa on runsaasti kirjastotyöntekijöitä. Jytyn lukukampanjalla halutaan nostaa esiin kirjastoalan ammattilaisten arvokasta työtä.

– Valitettavasti kunta-alan säästötoimet ovat viime aikoina kohdistuneet voimakkaasti yleisiin kirjastoihin. Jytyn jäsentutkimusten mukaan kirjastot ovat viime vuosina kokeneet eniten henkilöstön vähenemistä kunta-alan työpaikoilla, Sauros huomauttaa.

– Jyty on mukana neuvottelemassa kunta-alan työehtosopimuksesta (KVTES), jota noudatetaan myös yleisissä kirjastoissa. Työpaikoilla liittoa ja työntekijöitä edustavat luottamusmiehet, jotka pitävät huolen, että työnantaja noudattaa sovittuja sopimuksia. Näin on itsestään selvää, että myös työllistettävälle nuorelle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, Sauros sanoo.

Ammattiliitto Jyty edustaa kaikkiaan noin 50 000 työntekijää kunnissa, kuntayhtymissä, seurakunnissa ja yksityisten palveluksessa. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Kirjastoala on Jytyn merkittävimpiä ammattialoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sääksin alkukesän suositut saunaillat peruttu – "Seuraamme tilannetta"
  2. Nurmijärven uimarannat aukeavat – käyttäjiä suositellaan pitämään kahden metrin turvavälit
  3. Eppu Normaalin keikka Taaborilla perutaan – oli jo loppuunmyyty
  4. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  5. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  6. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  7. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  8. Keusoten puhelinpalvelussa teknisiä ongelmia – palvelukatkoksia ja puheluiden ruuhkautumista
  9. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  10. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  11. Nurmijärven kirjastot avaavat 2,5 kuukauden tauon jälkeen – palvelevat läpi kesän
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  14. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  15. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.