Nurmijärvelle tänä syksynä lisää kiintiöpakolaisia – kongolaisia lapsiperheitä tulossa

Nurmijärvelle tulee vielä kuluvan syksyn aikana 25 kongolaista pakolaista. Tulossa on lapsiperheitä. Kuvituskuva. Arkisto / Jukka Gröndahl

Taina Joutsen

Nurmijärvelle tulee kuluvan syksyn aikana 25 kiintiöpakolaista Kongon Demokraattisesta tasavallasta.

Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti pakolaisten vastaanottamisesta marraskuussa 2018.

Kuntaan tulevien pakolaisten edustama kansanryhmä selvisi viime viikolla.

Ely-keskuksesta aiemmin saadun tiedon mukaan kongolaiset tulevat Suomeen Sambiassa sijaitsevalta pakolaisleiriltä.

– Tulijat ovat lapsiperheitä, ja he tulevat asumaan Nurmijärven Vuokra-asunnot Oy:n vuokra-asunnoissa eri puolilla kuntaa, kertoo Nurmijärven kunnan maahanmuuttokoordinaattori Saara Marjasvaara

Kunnassa on kokemusta kongolaisten kiintiöpakolaisten vastaanotosta, sillä ensimmäiset 25 kongolaista tulivat Nurmijärvelle vuonna 2015.

Aiemmat kongolaisista pakolaisista saadut kokemukset helpottavat Marjasvaaran mukaan kotouttamisen suunnittelua ja tukemista. Lisäksi toimivat rakenteet pakolaisten vastaanottoon ovat hänen mukaansa jo olemassa.

– Yleisesti on katsottu, että sekä kunnan että pakolaisten näkökulmasta on hyvä kasvattaa niitä ryhmiä, joita kunnassa jo asuu, sanoi Ely-keskuksen erikoissuunnittelija Minna Hirsova Nurmijärven Uutisille alkuvuodesta (NU19.1.19).

- Toki täytyy toimia kiintiön kohdentamispäätöksen puitteissa, Hirsova jatkoi.

Pakolaisten tuloa valmistellaan Nurmijärvellä Saara Marjasvaaran mukaan monialaisena yhteistyönä eri viranomaisten ja toimijoiden kanssa.

Nurmijärvellä laskennallisten kuntakorvausten piirissä on tällä hetkellä 102 henkilöä.

Kyse on Suomesta kansainvälistä suojelua saavista henkilöistä ja perheistä, jotka ovat tulleet kuntaan joko kiintiöpakolaisina tai turvapaikkaprosessin kautta.

Suurin osa heistä on kongolaisia ja syyrialaisia.

Nurmijärvellä valmistellaan parhaillaan päätöstä siitä, kuinka pakolaisten vastaanoton osalta toimitaan tämän vuoden jälkeen.

Koko Suomessa sisäministeriön vahvistama pakolaiskiintiö tälle vuodelle on 750 henkilöä. Heistä 100 on Sambiasta tulevia kongolaisia pakolaisia.

Suomeen tänä vuonna tulevista kiintiöpakolaisista 70 sijoittuu Uudellemaalle. He jakautuvat kuntiin seuraavasti: Nurmijärvi 25, Lohja 25, Vantaa 10 ja Espoo viisi.

Haluatko auttaa kotoutumisessa?

Vapaaehtoistoiminnassa aktivoidutaan uusien kuntalaisten saapumiseen. Kotoutumispalveluun on saatu lahjoituksina muun muassa astioita, lastenvaatteita, liinavaatteita ja muita välttämättömiä tarvikkeita.

Kielitaidon aktiivinen kehittäminen heti maahantulon jälkeen on tärkeää. Virallisten kotoutumispolkujen rinnalla vapaaehtoiset opettavat suomen kielen kerhoissa kunnan eri taajamissa .

Kielikaveriksi uusille kuntalaisille voit ilmoittautua Setlementti Louhela ry:n Jyrki Brandtille, puh. 040-585 7589.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Esitys: Katja Vuorisesta Nurmijärven uusi hallintojohtaja
  2. Puolustusvoimien lippujuhlan päivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – mukana neljä nurmijärveläistä
  3. Kirkonkylän keskustan tontille löytymässä ostaja – kunta myy Lehto Tilat Oy:lle
  4. Työttömien määrä kasvoi kuukaudessa liki 1500:lla – vain Sipoossa ja Pornaisissa jyrkempi käänne
  5. Nurmijärven baaritkin avaavat ovensa – K-Kino avaa Klaukkalassa pitkän odotuksen jälkeen
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  8. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  9. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  12. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  13. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  14. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  15. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.