Alakouluikäisillä lapsilla lukuvaikeuksia – ryhtyisitkö lukumummiksi tai –vaariksi?

Kiinnostaisiko sinua toimia lukumummina tai -vaarina? Seuraava koulutus järjestetään Nurmijärvellä loppusyksystä, mikäli riittävä määrä kiinnostuneita löytyy.

toimitus

Koulujen syyslukukausi on alkanut, ja joidenkin nurmijärveläistenkin alakoulujen käytävillä voi lasten ja opettajien lisäksi nähdä varttuneempiakin kulkijoita – nimittäin Mannerheimin Lastensuojeluliiton lukumummeja ja -vaareja.

Monilla alakouluikäisillä lapsilla on lukuvaikeuksia. MLL:n kouluttama lukumummi tai -vaari käy kerran viikossa koulussa lukemassa tukea kaipaavan lapsen kanssa.

Yhteisissä lukutuokioissa lapselle tarjotaan myönteisiä lukukokemuksia ja häntä innostetaan kirjojen maailmaan. Mummi tai vaari kokee todellista onnistumisen iloa, kun lapsi kuulumisia vaihdettaessa kertoo kirjastosta lainaamansa kirjan tapahtumista.

Yhdessä luettaessa syntyy luontevaa sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Lapsista on mukavaa tavata koulussa mummoja ja vaareja, monen lapsen omat isovanhemmat saattavan asua toisella puolella Suomea.

Senioreista taas on hauskaa tutustua lapsiin ja nykyisen koululaitoksen toimintaan. Antoisien lukuhetkien lisäksi lukumummi tai -vaari voi bonuksena päästä seuraamaan vaikkapa koulun Talent-kilpailua tai kevätjuhlaa.

Lisää vapaaehtoisia lukumummeja ja -vaareja kaivataan Nurmijärvenkin kouluihin. Mitään erityisvaatimuksia ei ole – halu auttaa riittää.

Seuraava koulutus Nurmijärvellä järjestetään MLL:n Uudenmaan piirin Perhetoiminnan koordinaattori Annika Rinta-Joupin mukaan loppusyksystä, jos ilmoittautuneita tulee tarpeeksi. Lisätietoja ja ilmoittautumiset annika.rinta-jouppi@mll.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kesä ilman uusia koronatartuntoja – Nurmijärvi ainut Keusote-kunta, jossa tartunnat eivät ole lisääntyneet kesällä
  2. Betonirekka suistui tieltä – kuskille lieviä vammoja
  3. Asuntoon päässyt orava pelotti lapsia – pelastuslaitos palautti takaisin luontoon
  4. Nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttely avautui – esillä paljon paikallista taidetta
  5. Iso tapahtuma tulossa: Shop Up Days ja Timanttijahti yhtäaikaa Nurmijärvellä
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  9. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  12. Mielipide: Oikeaoppinen kierrätys kaikkien etu
  13. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  14. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  15. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.