Nurmijärven alijäämästä tulossa odotettua suurempi – "Kipeitäkin arvovalintoja pitää tehdä"

Talousjohtaja Ville Rajahalme ei ole päässyt helppoon paikkaan, kun Nurmijärven kunta teki jo toista vuotta peräkkäin historiansa huonoimman tuloksen. Arkisto / Riikka Laine

Riikka Laine

Nurmijärven kunnan tilinpäätös ei tämän hetkisen ennusteen mukaan vaikuta olevan tänä vuonna juuri viime vuotta parempi.

Kunta teki viime vuonna historiansa huonoimman tilinpäätöksen, 12,1 miljoonaa alijäämää.

Tänä vuonna alijäämä on tämän hetken ennusteen mukaan 11,9 miljoonaa euroa.

Alun perin talousarvio oli tälle vuodelle 3,1 miljoonaa alijäämäinen, mutta jo ensimmäisessä osavuosikatsauksessa sote-budjetin tarkistamisen jälkeen alijäämä painui yli viiteen miljoonaan euroon.

Nurmijärven kunnan talousjohtaja Ville Rajahalmeen mukaan toisessa osavuosikatsauksessa yksi suurin alijäämää kasvattava tekijä on uuteen valtakunnalliseen sähköiseen ansiotulorekisteriin liittyvä tiedonsiirto-ongelma, jonka takia Nurmijärvi on joutunut alentamaan verotuloennustettaan 4,7 miljoonalla eurolla.

Kun uusi järjestelmä ei ole toiminut kunnolla ja palkkatietoja ei ole saatu toimitettua kaikilta työnantajilta verohallinnolle, niin osa verotuloista tullaan tilittämään kunnalle näillä näkymin ensi vuoden puolella.

– Tämä on vaikeuttanut verotuloennusteen tekemistä todella paljon. Tämä on harmillista, sillä mikäli tilitykset tulevat vasta ensi vuonna, niin myös ensi vuoden taloudesta saa helposti väärän kuvan kunnan taloustilanteesta, Rajahalme kertoo.

Kunnan omassa toiminnassa osavuosikatsaukseen yllättäviä kuluja ovat puolestaan tuoneet Valkjärven rantaan kaavoitetun Järvimaan alueen tonttijaosta tehty valitus, sisäilmaongelmat ja koulukuljetukset.

Koulukuljetuskustannukset ovat 720 000 euroa arvioitua suuremmat, tonttimyyntitavoitteesta arvioidaan jäätävän 570 000 euroa ja väistötiloista arvioidaan tulevan 700 000 euron lisäkustannus.

– Tonttimyyntitulot ovat suunniteltua alemmat, koska Järvimaan alueen tontteja ei ole voitu luovuttaa hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen vuoksi Nämä tulot tulevat toki toteutumaan myöhemmin, kun hallinto-oikeus on tehnyt päätöksensä.

– Ennakkoarvio koulukuljetusten kustannuksista ei ole puolestaan kuluvan vuoden osalta vastannut toteumaa. Sivistystoimessa on jo aloitettu työ koulukuljetusten uudelleenkilpailuttamiseksi, Rajahalme muistuttaa,

Ja vaikka väistötiloista tulee myös lisäkuluja, niin Rajahalmeen mukaan kunnalle on tärkeää, että toimintaa voidaan harjoittaa sisäilmaltaan puhtaissa tiloissa.

Kun talousjohtaja esittelee tämän vuoden toista osavuosikatsausta kunnanhallituksessa ensi maanantaina, niin hän joutuu myös muistuttamaan siitä, että sotekuluista ei ole vielä tässä vaiheessa tarkkaa tietoa.

Kunta tekee osavuosikatsauksen kolme kertaa vuodessa, mutta Keusote vain kahdesti vuodessa, eli Keu-soten elokuun loppuun asti ylettyvä osavuosikatsaus on tiedossa syyskuun loppuun mennessä.

– HUS:N antama ensimmäinen tilinpäätösarvio erikoissairaanhoidon toteumasta oli suorastaan lamaannuttava.

– Sote-kuluissa kannattaa muistaa, että uusi kuntayhtymä vasta rakentaa yhtenäisiä toimintamalleja, eikä kaikkia säästöjä synny heti, vaan Keusoten laajemmat hartiat kantavat hedelmää pidemmällä aikavälillä.

– Ja myös se on tärkeä huomioida, että sotekulut nousivat vuosi vuodelta, vaikka palvelut olivat kunnan hoidettavana. Tässä näkyy väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen kasvu.

Lopuksi kunnan talousjohtaja muistuttaa, että on olennaisinta kiinnittää huomio yksittäisen talousvuoden alijäämän tai ylijäämän sijasta pidempään kehityskulkuun.

– Mikäli jatkamme lainanottoa tätä vauhtia, kasvaa velkataakkamme kuudessa vuodessa 350 miljoonaan euroon. Silloin pienikin muutos korkoympäristössä olisi katastrofaalinen, Ville Rajahalme muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  2. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  3. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  4. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  5. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  6. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  9. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  10. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  11. Luusereita ei ole! Nurmijärveläinen Satu Uusiautti sanoo, että kuka vain voi olla menestyjä – "Olennaista on, että ihminen ottaa opikseen ja jatkaa yrittämistä"
  12. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  13. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  2. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  3. Touhula aloittaa isot yt-neuvottelut ja saattaa sulkea yli 40 päiväkotia – Nurmijärvi voi huokaista helpotuksesta
  4. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  5. Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"
  6. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  7. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  8. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  9. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  10. Kansalaisopisto valmistautuu syksyyn – uutuutena hybridikursseja
  11. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  12. Mielipide: Nurmijärven lukioratkaisu lähestyy
  13. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  14. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.