Irtokoira hyökkäsi koululaisen jalkaan Klaukkalassa kesken koulumatkan

Kirjoittajaa harmittaa, että kaikki koiranomistajat eivät välitä siitä, vaikka lemmikki aiheuttaisi häiriötä muille. Arkisto/ Tuire Punkki

Riikka Laine

– Olen pitänyt Klaukkalaa turvallisena, mutta onko tämä sittenkään niin turvallinen kuin olen kuvitellut, klaukkalalainen Pia Lahnamaa miettii.

Turvattomuuden tunne nousi pintaan alkuviikosta, kun irrallaan ollut koira puri tiistaina aamulla Lahnamaan poikaa jalkaan kesken koulumatkan.

Poika oli pyörällä matkalla kouluun Lepsämäntien kevytväylällä, kun kaksi koiraa juoksi Töyrypellontien suunnasta häntä kohti. Saksanpaimenkoira hakeutui pyörän eteen siten, että pojan oli pysäytettävä pyörä.

Sen jälkeen koira hyökkäsi hampaineen kiinni pojan jalkaan. Mäyräkoira yritti sen sijaan tuuppia kaveriaan irti lapsesta.

– Jalkaan tuli iso mustelma ja kaksi pientä haavaa. Onneksi rokotukset oli valmiiksi kunnossa. Vammat eivät olleet suuret, mutta se ei olekaan asian pointti. Koiran omistajan tulisi kantaa vastuunsa ja saattaa lasten turvallisuus etusijalle. Tällaista aiheuttavat koirat eivät kuulu vapaana juoksemaan taajama-alueelle, Lahnamaa sanoo.

Lahnamaa kirjoitti asiasta paikalliseen sosiaalisen median ryhmään tapahtuneen jälkeen, sillä hän halusi varoittaa muita vanhempia ja samaa koulureittiä käyttäviä lapsia.

Samalla Lahnamaa on saanut vihjeitä siitä, missä koirat mahdollisesti asustavat.

– Sain myös tiedon, että yksi saksanpaimenkoira olisi heinäkuussa hyökännyt lähellä sijaitsevan Klaukkalan koirapuiston ulkopuolella toisen koiran kimppuun ja koira oli loukkaantunut tilanteessa, Lahnamaa kertoo.

Lahnamaa on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen poliisille ja hän ilmoitti asiasta myös pojan kouluun. Poika kävi terveyskeskuksessa tarkastettavana ja on nyt kunnossa.

– Päädyimme myös siihen, että jatkossa lapsi ohjeistetaan käyttämään koulumatkallaan Ropakon työmaahiekkatietä, eikä Lepsämäntien kevytväylää.

– Mutta toivottavasti tieto leviää. Ajattelin ainakin itse heti, että varoitan tapahtuneesta muita, jos sillä voitaisiin välttää se, että pienet lapset ovat vaarassa koulutiellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.